Rajamäki tukee Europolin uutta tietojärjestelmää
Kari Rajamäki
12.11.2004 16:09 Poliisi on onnistunut maalitoiminnallaan hajottamaan yli 200 henkilön rikollisryhmän, sanoi sisäministeri Kari Rajamäki perjantaina Vuoden Poliisin julkistamistilaisuudessa. Samalla hän sanoi kansainvälisen rikollisuuden torjunnan vaativan tukea Europolille ja sen suunnitteilla olevalle tietojärjestelmälle.
- Järjestäytynyt rikollisuus toimii yhä laajemmin valtioiden rajojen yli. Ulkomailta johdettu, kovan toimintamallin rikolliskulttuuri voi tästä syystä saada entistä enemmän jalansijaa myös Suomessa, totesi Kari Rajamäki.
Hän julkisti Vuoden Poliisi –nimityksen, joka meni keskusrikospoliisissa työskentelevälle rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkoselle. Hän on ansioitunut erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa.
Rajamäen mukaan järjestäytynyt rikollisuus pyrkii murtamaan viranomaisten lahjomattomuutta. Rikolliset myös painostavat ja uhkailevat viranomaisia.
Monialaisen ja kansainvälisen organisoidun rikollisuuden torjunnan tehostaminen edellyttääkin jatkossa entistä määrätietoisempaa tukea Europolille sekä erityisesti sen suunnitteilla olevalle tietojärjestelmälle, jotta kansainvälisen yhteistyön puitteissa suoritettavat esitutkintatoimet voitaisiin kohdentaa entistä perustellummin, koordinoidummin ja vaikuttavammin.
Maalimalli toimii
Poliisin neljä vuotta sitten vakavan rikollisuuden torjunnassa käynnistämä kohdevalintamalli on Rajamäen mukaan osoittautunut toimivaksi keinoksi. Torjuntatoimien vaativuutta kuvaa se, että erään kohteeksi valitun rikollisryhmän jäsenten ja siihen kiinteästi liittyneen rikollisverkoston laajuus oli yli 200 henkilöä.
- Rikosten paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen kesti noin kaksi vuotta. Tämän kaltaisella rikostiedusteluperusteisella ja tekijäkeskeisellä rikostorjuntatyöllä on selkeä vaikutus järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiin, muistutti Rajamäki.
Maalitoimintaa kehitetään edelleen samaten kuin poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistä analyysitoimintaa. Analyysitiedon avulla voidaan pitää yllä reaaliaikaista tilannekuvaa järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta ja suunnitella viranomaistoiminta mahdollisimman tehokkaaksi. Kuluvan vuoden aikana maalitoiminnan puitteissa on esitutkintaviranomaisten yhteisten tutkintatoimien kohteeksi valittu 31 vakavan rikollisuuden torjuntakohdetta, joista merkittävä osa liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
- On kuitenkin muistettava, ettei rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta voida torjua pelkästään kotimaisin voimin. Meidän on lisättävä yhteistyötä erityisesti Venäjän sekä muiden lähialueidemme viranomaisten kanssa hyödyntäen tehokkaasti esimerkiksi EU:n tarjoamia uusia työkaluja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












