Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turun AMK:n palvelusta menestys

Kansalaisen mikrotuki kiinnostaa Turun ulkopuolellakin

17.11.2004 16:13 Syyskuun alussa käynnistynyt Turun AMK:n vetämä kansalaisen mikrotuki -hanke on saanut turkulaiset liikkeelle, koulusta kerrotaan. Palvelu tarjoaa maksutonta apua erilaisissa tietokoneongelmissa. Joka viikko on huollettu kymmenittäin tietokoneita.

Puheluitakin on tullut vähintään kymmenkunta päivässä ja sähköpostikeskustelu on käynyt vilkkaana. Innovatiivinen hanke on herättänyt kiinnostusta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

- Palvelukonseptimme halutaan kopioida muuallekin Suomeen, esimerkiksi eTampereen kehittäjät ovat olleet tutustumassa palveluumme. Olemme myös osallistuneet Telecities-hankekilpailuun Wienissä ja olemme muun muassa esitelleet palveluamme Turussa vierailleille italialaisille pormestareille, kertoo vastaava projektipäällikkö, tietoliikennetekniikan opettaja Jari Hiltunen Turun AMK:sta.

Tietokonealan yritykset tyytyväisiä

Laitevikatapauksissa asiakkaat ohjataan tietokonealan yrityksiin, joilta on tullut pääosin myönteistä palautetta, koska asiakkaat saavat kansalaisen mikrotuesta mukaansa selkeän diagnoosilomakkeen. - Lomakkeesta käy ilmi, mitä huoltotoimenpiteitä olemme jo koneelle tehneet aikaa vievien virus- ja haittaohjelmatarkistuksien lisäksi, Hiltunen selventää.

Opiskelijoiden kerrotaan myöskin motivoituneen työhönsä. Samalla opiskelun ja harrastamisen kautta kerääntyneet tiedot tulevat hyötykäyttöön.

Turun AMK:ssa tietojenkäsittelyä opiskeleva Hannu Hollmén aloitti työharjoittelunsa kansalaisen mikrotukipalvelussa lokakuussa. Sähköpyörätuolilla liikkuva Hannu on tyytyväinen saamaansa työkokemukseen.

- Kiristyvillä työmarkkinoilla on hyvin vaikeaa saada harjoittelupaikkoja liikuntarajoitteisena. Nyt olen saanut hyvää kokemusta, Hannu Hollmén iloitsee.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.