Outokumpu yhdisti kymmenet webit yhdeksi
Andrew Barriskell, Outokumpu
18.11.2004 13:52 Metallitekniikkajätti Outokumpu yhdisti kymmeniä web-sivustoja yhdeksi outokumpu.comiksi muutamassa kuukaudessa.
Tammikuun 12. päivän jälkeen Outokummun uudessa webissä on käynyt jo 710 000 ihmistä. Kahden tärkeimmän kävijäkohderyhmän eli asiakkaiden sekä insinöörien ja arkkitehtien suhteellinen osuus on kaksinkertaistunut.
Viime vuoden marraskuussa yli 40 maassa toimivan, 19 000 hengen voimin kuuden miljardin euron liikevaihtoa tekevän metalliteknologiajätin web-viestinnästä ja it:stä vastaava johtaja Andrew Barriskell veti kahden tytärkonsernin web-maailmojen integrointiprojektia, jossa "?failure was no option"?.
Elokuun lopulla 2003 Outokummun konsernijohto julkisti päätöksen, jonka mukaan sen kaikki liiketoiminnot siirretään yhden yhtenäisen Outokumpu-brandin alle. Tulokset kerrottiin julkaistavan vuoden loppupuolella.
– Käytännössä se tarkoitti muun muassa "?vanhan Outokummun"? Domino-pohjaisten ja vuonna 2002 ostetun Avesta Polaritin .asp-tekniikalla toteutettujen internet-palveluiden integroimista .net-alustaiseksi outokumpu.comiksi muutamassa kuukaudessa, Andrew Barriskell kertoo.
It-vastaavat ympäri maapalloa
Tehtävä oli haastava, sillä yhdistyvissä kahdessa web-maailmassa oli myös kymmeniä erilaisia tuote- ja tytäryritysten web-sivustoja omine domain-nimineen ja web-alustoineen.
Lisäksi niin sisällöntuottajat kuin it-tekniikasta vastaavat ihmiset olivat hajallaan ympäri maapalloa. Ja samassa lyhyessä ajassa piti myös kouluttaa rakennettava uusi ruotsalaisen ElektroPostin EPiServer-ohjelmistolle pohjaava sisällönhallintajärjestelmä noin 150 ihmiselle, joiden toimipaikat niinikään olivat eri puolilla maailmaa.
– Onneksi muun muassa uusien esitteiden ja tuhansien nimikorttien painatusongelmien takia uuden yritysilmeen julkaisupäivää siirrettiin hieman eteenpäin eli tapahtuvaksi tammikuun 12. päivä. Saimme muutaman viikon lisäaikaa, Andrew Barriskell muistelee.
Oman lisämausteensa web-fuusioon toi Andrew Barriskellin mukaan sekin, että hän itse piti Avesta Polaritin webiä Outokummun sivustoa toimivampana eli integraation tuloksena syntyvän uuden outokumpu.com-sivuston piti olla vähintään yhtä hyvä kuin brandi- ja myös nettimaailmasta häviävän Avesta Polaritin sivusto.
"?Kylmä hiki nousi otsalle"?
Hankkeen käytännön projektijunailun hoiti alihankintana Prisma Consulting, jonka Outokummulle tärkeänä referenssinä oli muun muassa samantapainen Stora Enson sivustohanke. Outokumman kuvioon Prisma tuli mukaan vasta syyskuussa.
– Kyllähän aikataulun tiukkuus sai alussa kylmän hien nousemaan otsalle, projektijohtajana hankkeessa toiminut Prisma Consultingin Jussi Lystimäki toteaa.
Moneen muuhun migraatiohankkeeseen verrattuna Outokummussa oli kuitenkin Lystimäen mukaan plussana se, että takana oli johdon ehdoton tuki sille, että tarvittaessa töitä tehdään vaikka illat ja viikonvaihteet aikataulussa pysymiseksi.
– Ja aikataulussa myös pysyttiin - ja kaiken lisäksi internet-sivustojen yhdistämisprojektin 250 000 euron budjetti alitettiin, Andrew Barriskell pystyy nyt tyytyväisenä kertomaan.
Lehdistötiedotteet vierivät xml-tietä .net-maailmaan
Outokummun tiukassa aikataulussa läpiviedyssä web-integraatiohankkeessa huomattiin monen muun haasteen lisäksi, että vanhasta Outokummun Domino-webistä eivät Lotus Notesilla laaditut lehdistötiedotteet siirtyneetkään xml:ksi ja sitä myöden näppärästi uuteen .net-webissä toimivaan julkaisujärjestelmään tarkoitusta varten hankitulla valmistyökalulla.
Migraatiohankkeen projektijohtaja, Prisma Consultingin Jussi Lystimäki pisti asialle Mermit Business Applications Oy:n.
– Lähtökohta oli se, että haluttiin integroida Lotus Domino -tietokannassa olevaa sisältöä EPiServer -julkaisujärjestelmällä tuotettuun uuteen outokumpu.com-internetsivustoon. EPiServer perustuu Microsoft-teknologioihin, toisin kuin Domino. Domino-tietokantoja oli lisäksi useita, joista kustakin haluttiin data yhdenmukaisessa muodossa, Mermitin varatoimitusjohtaja Heikki Vesalainen kertoo.
Mermitin kehittämässä ratkaisussa hyödynnetään xml-teknologiaa ja se toteutettiin suoraan Domino-palvelimelle, jolloin sen tehokkuus on vaihtoehtoisiin ratkaisumalleihin verrattuna erittäin hyvä.
– Ratkaisun etuna on, että tarvittavat muutokset olemassa oleviin kantoihin ja järjestelmiin ovat hyvin pieniä ja verrattain helppoja tehdä.
Xml-teknologian valinnan ansiosta Lotus Domino -kannasta haetun tiedon käsittely julkaisujärjestelmässä on helppoa. Esimerkiksi muitakin xml-teknologioita kuten xslt-transformaatioita ja rss-skeemaa pystytään hyödyntämään.
– Koska ratkaisu toteutettiin suoraan Domino-palvelimelle, voitiin hyödyntää myös Dominon ominaisuuksia, kuten näkymien valintakriteerejä tarjottavien dokumenttien joukon rajaamisessa, Heikki Vesalainen sanoo.
Mermitin ratkaisu otettiin käyttöön internet-puolen lisäksi myös sitä vielä laajemmassa intranet-migraatiossa.
– Mikä internet-puolella vei aikaa muutaman viikon, pystyttiin intranet-puolella toteuttamaan jo muutamassa päivässä, Andrew Barriskell kertoo.
Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Myös käyttäjät ovat Andrew Barriskellin mukaan tyytyväisiä uuteen sivustoon.
– Kesän ja syksyn aikana sivuston grafiikka, rakenne, tietosisältö ja käyttäjäystävällisyys saavat yhtä hyvät arviot kuin vanhan Avestan sivustot ja ovat paremmat kuin kahden eri vertailuryhmämme keskiarvot.
Laakereilla ei kuitenkaan voi jäädä lepäämään: Outokumpu on ilmoittanut luopuvansa kuparista kokonaan ja keskittyvänsä ruostumattomaan teräkseen. Ratkaisut tulevat heijastumaan niin inter- kuin intranetiinkin.
Metallitekniikan yritys Outokummun konsernijohto päätti siirtyä yhden yhtenäisen Outokumpu-brandin alle, mikä merkitsi kymmenien tuote- ja tytäryritysten web-sivustojen yhdistämistä. Erilaisia domain-nimiä ja web-alustoja oli lukuisia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä
26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











