Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laatuvaatimukset korkealla

VR hankkii tuhansia uusia mikrotietokoneita

18.11.2004 14:46 VR-konserni on suuntautumassa isoon muutokseen tietotekniikan käytössä. Yhtiö hankkii tuhansia uusia mikrotietokoneita, minkä myötä se siirtyy ensi vuoden aikana Windows NT:stä XP-maailmaan, kertoo VR-Yhtymän tietohallintojohtaja Sirpa Creutz.

VR on juuri tehnyt pc-hankinnoissa puitesopimukset kahden kotimaisen yrityksen kanssa. Ne ovat Mikrolog ja BusinessForum.

– Normaalisti pc-laitteita ostetaan vuosittain noin 500, mutta käyttöjärjestelmäpäivityksen takia niitä tarvitaan nyt enemmän. VR-konsernin edellinen työasema-arkkitehtuurin laajamittaisempi päivitys tapahtui 1997-1998 ja muutoksessa jätämme Windows 2000:n väliin.

VR on Creutzin mukaan tietotekniikassa konservatiivinen yhtiö, joka pelaa varman päälle.

– Emme juokse minkään uuden perässä. Laatuvaatimuksemme ovat korkealla. Jotkut it-toimittajat eivät ymmärrä sitä, että vastaanotamme ainoastaan virheetöntä koodia.

Creutz korostaa, että liiketoiminta ja sen tavoitteet tulevat aina ensin, ja tietohallinto tukee niitä. It-infrastruktuuri sijoittuu bisneksen alle.

Sähköiset palvelut

VR-konsernin sähköisessä liiketoiminnassa on jako tehty asiakas- ja toimittajarajapintaan sekä sisäisiin prosesseihin. Asiakkaina ovat henkilöliikenteessä kuluttajat. Yritysasiakkaat löytyvät tavara- ja henkilöliikenteestä.

Internetiin on rakennettu kaikille avoin web-näkymä ja rajatut extranet-liitynnät, joissa sijaitsevat sekä toimittajarajapinnan että asiakasrajapinnan operatiiviset tietojärjestelmät. Mukana ovat myös toimittajarajapinnan extranet-liitynnät.

Hyvä esimerkki on e-lippupalvelun vieminen eteenpäin. Viime toukokuusta lähtien matkustaja on voinut itse tulostaa kaukoliikenteen junalipun kirjoittimella tai tilata sen tekstiviestinä matkapuhelimeensa.

Maaliskuusta 2003 alkaen käytössä olleesta junalippujen verkkokaupasta on ostettu noin 350 000 lippua, joista noin 75 prosenttia tulostetaan itse.
Lippujen paikanvaraustiedot pyörivät VR:n suurkoneessa.

Satoja järjestelmiä

Tietohallintojohtaja kertoo, että VR-konsernissa on noin 200 erilaista tietojärjestelmää, joista on tarkoitus lähivuosina raivata kymmeniä pois.

– On isoja ja pieniä järjestelmiä. Emme uudista niitä laittamalla vanhoja yhteen. Mieluummin hoidamme asian silloin kun uusi, korvaava järjestelmä on kehittämisen alla, jolloin saamme useita järjestelmiä uusittua samalla kertaa.

Creutz arvuuttelee, pystyvätkö isot kansainväliset yritykset pitämään Suomessa samaa laatutasoa kuin muualla.

– Jos ne juoksevat globalisaation perässä, riittääkö sitten resursseja Suomeen? Me ostamme kotimaisilta tekijöiltä, jotta pystymme tarjoamaan laadukkaita ratkaisua.

Hän viittaa myös ongelmiin, kun joku palvelu tökkii tai ohjelmisto lakkaa toimimasta.

- Tietojärjestelmäongelmat ovat samanlaisia kaikille pelureille. Siinä ei ole mitään ihmeellisiä asioita.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.