Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liki 300 000 eri kävijää lokakuussa

Kauppa käy NetAnttilassa

23.11.2004 17:44 Verkkotavaratalo NetAnttilan eri kävijöiden määrä kasvoi lokakuussa 45 prosenttia 283 000:een edellisvuoden lokakuusta, laskee Taloustutkimus. Viimeisen vuoden aikana NetAnttilan kävijämäärä lisääntyi huomattavasti nopeammin kuin internet-käyttäjien määrä.

Alkuvuonna NetAnttila kasvatti myyntiään merkittävästi ja lisäsi kävijämääräänsä markkinan kasvuvauhtia nopeammin. Kaikista verkkokaupoista suomalaiset tekevät eniten ostoksia NetAnttilasta, laskee puolestaan TNS Gallup. Keskiostos on pysynyt noin sadassa eurossa, mutta yhä useammat kävijät tekevät ostoksia.

- Alkuvuoden aikana myyntimme on kasvanut edellisvuoteen verrattuna yli 70 prosenttia, jonka arvioimme olevan merkittävästi enemmän kuin verkossa käytävän tavarakaupan kasvu. Verkkokauppamarkkinan kasvun painopiste on tällä hetkellä palveluissa, sanoo Anttilan etäkaupan johtaja Mika Leiponen.

- Verkkokaupan kasvua vauhdittavat verkko-ostokokemuksen karttuminen ja laajakaistaliittymien lisääntyminen kotitalouksissa. Euromääräisesti myydyimmät tuoteryhmät NetAnttilassa ovat viihde-elektroniikka ja digikamerat. Kappalemääräisesti myydään eniten musiikkia, elokuvia ja vaatteita, Leiponen jatkaa.

NetAnttilan tyypillisin asiakas on noin 30-vuotias, kaupungissa asuva perheellinen nainen, joka on käyttänyt nettiä jo useiden vuosien ajan. - Verkkokaupassa käydään entistä enemmän iltaisin ja viikonloppuisin, kun vielä viime vuonna verkko-ostokset tehtiin tyypillisesti arkipäivisin klo 9-16 välisenä aikana, kuvailee Leiponen.

Tilastokeskus arvioi koko Suomen verkkokaupan arvon kaksinkertaistuvan tänä vuonna 2,1 miljardiin euroon.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.