Teknologiaopetus puskee kouluihin
24.11.2004 15:16 Teknologian kehittäminen tähtää hyvinvoinnin lisäämiseen ja elämän laadun parantamiseen. Kouluilla taasen on keskeinen rooli antaa valmiuksia ja tietoa teknologian merkityksestä ja vaikutuksesta ihmisten arkielämään. Näin todettiin teknologian opetuksen seminaarissa Helsingissä. Teknologia on uudistettavien opetussuunnitelmien myötä tulossa lähivuosina vahvasti peruskouluihin ja lukioihin.
Luovuuteen ja innovatiiviseen ajatteluun kannustava teknologian opetus on myös osa Suomen kansallista, seminaarin osapuolet suuntaavat.
Teknologian opetuksen seminaarin, Ihminen, yhteiskunta ja teknologia, järjestävät yhteistyössä Elinkeinoelämän keskusliitto, eri alojen teollisuuden järjestöt, Taloudellinen Tiedotustoimisto ja Opetushallitus. Seminaari pidetään 24.-25.11. Taideteollisessa korkeakoulussa.
Järjestäjien mielestä nyky-yhteiskunnassa jokainen kansalainen tarvitsee perustietoa ja ymmärrystä teknologian merkityksestä ja vaikutuksesta arkielämään. Näiden valmiuksien tarjoajina kouluilla on keskeinen rooli. Lähivuosina toteutettavat opetussuunnitelmat tuovatkin uuden lähestymistavan peruskoulujen ja lukioiden opetukseen.
Peruskouluissa aihekokonaisuus Ihminen ja teknologia tulee opetussuunnitelmiin viimeistään syksyllä 2006, lukioissa aihekokonaisuus Teknologia ja yhteiskunta sisältyy opetussuunnitelmiin jo syksyllä 2005 alkavassa opetuksessa.
Aihekokonaisuutena teknologian opetuksen on tarkoitus tarkastella nykyaikaisen elämämme lainalaisuuksia kokonaisvaltaisesti ja luovasti, eri oppiaineiden aineksia yhdistäen ja raja-aitoja ylittäen.
Vastuullisia ja kriittisiä teknologian kuluttajia
Seminaarin avasi Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos. Hän korosti nuorten oivallusta suhteessaan teknologiaan.
- Yleissivistävän koulun teknologian opetuksen ideana on kasvattaa vastuullisia ja kriittisiä teknologian kuluttajia. Olennaista on, että lapset ja nuoret oivaltavat teknologian merkityksen omassa elämässään ja näkevät omat vaikutusmahdollisuutensa teknologian hyödyntämisessä ja kehittämisessä. Luovuuden, innovatiivisuuden ja avoimen ongelmanratkaisun kehittäminen kuuluvat olennaisena osana teknologian opetukseen, painotti Lindroos.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Pekka Pokela piti teknologian opetusta oivallisena työkaluna innovatiivisuuden kehittämiseen. - Innovatiivisuus tarkoittaa, että ongelmien ratkaisemisesta edetään ongelmien ja mahdollisuuksien tunnistamiseen. Tämä toteutuu, kun koulussa siirrytään ainekohtaisesta opetuksesta oppisisältöjen integrointiin. Yrityksissä innovatiivisuus on tärkeä menestystekijä organisaation jokaisella tasolla.
Luovuus ja innovaatiokyky on Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn yksi peruselementti.
Teknologian opetuksen alkamista pidetään merkittävänä mahdollisuutena elinkeinoelämän ja oppilaitosten välisessä yhteistyössä. Uusia käytännön toimintamalleja on jo kehitetty ja kokeiltu. Kokemuksia luonnehditaan oivallisiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












