Lisää automatisointia lähiverkon hallintaan
25.11.2004 17:43 Valmistajat tuovat kiihtyvällä vauhdilla yhä enemmän automatisointia yritysten sisäisten lähiverkkojen hallintaan. HP helpottaa lähiverkon ylläpitäjien työtä uudella Identity Driven Manager -ohjelmalla, jolla hallitaan verkon käyttöoikeuksia keskitetysti. Ohjelma automatisoi lähiverkon laitteiden määrittelyn asetettujen sääntöjen perusteella.
- Vastaavat toiminnot on voinut tehdä myös aiemmin, mutta se on vaatinut paljon käsityötä, huomauttaa HP:n lähiverkoista vastaavan ProCurve Networking -osaston tuotemarkkinointipäällikkö Martti Saramies.
Verkko-oikeudet määräytyvät uudella ohjelmalla käyttötilanteiden mukaan. Oikeudet määritetään esimerkiksi laitteen tai henkilön tunnistamisen perusteella tai verkkoon kirjautumispaikan mukaan.
- Tyypillisiä tällaisen automatisoinnin käyttäjiä ovat kohtuullisen suuret organisaatiot, kuten sairaalat tai yliopistot, joissa on satoja tai tuhansia käyttäjiä. Yliopistoilla on tarvetta määritellä eri käyttäjäoikeuksia esimerkiksi opettajille, opiskelijoille ja vaihto-opiskelijoille, Saramies kertoo.
Vierailijaverkko kiinnostaa
Lähiverkkoon kytkettävien laitteiden automaattinen määrittely helpottaa vierailijaverkon käyttöönottoa. Monet yritykset ja organisaatiot ovat kiinnostuneita tarjoamaan vierailijoille internet-yhteyden heidän omilla laitteillaan, mutta esteeksi on muodostunut liian hankala ylläpito.
- Yrityksen tai organisaation johto haluaisi vierailijaverkon, mutta ylläpito kokee sen liian hirveäksi rasitteeksi, Saramies kuvaa tyypillistä tilannetta.
HP on itse toteuttanut langattoman vierailijaverkon toimitiloissaan Espooon Piispankalliossa.
Identity Driven Manager helpottaa myös virtuaalisen lähiverkon ylläpitoa. Virtuaalisessa lähiverkossa käyttäjä päästetään vain osaan lähiverkkoa. - Uusi ohjelma toimii portsarina pitäen käyttäjän kytkimellä niin kauan, että hänelle avoin lähiverkon osa on määritelty, Saramies huomauttaa.
Tunnistusmenetelmät turvallisemmiksi
Saramies uskoo, että suurin syy automaattisempaan käyttäjähallintaan siirtymiseen on tietoturva.
- Laitekohtainen mac-tunnistaminen tai kirjautuminen kytkimeltä avautuvalla web-sivulla eivät riitä vaan käyttöön tarvitaan langallisiin ja langattomiin verkkoihin sopiva 802.1x-pohjainen tunnistaminen, toteaa Saramies.
HP:n Identity Driven Manager (IDM) helpottaa 802.1x-tunnistamisen käyttöönottoa. Ohjelma myös tunnistaa eri extensible authentication protocol eli eap-yhteyskäytännön murteita, mikä mahdollistaa esimerkiksi silmän iirikseen tai sormenjälkeen pohjautuvan tunnistamisen. Heikkoutena on, että IDM ei tunnista HP:n pahimman kilpailijan Ciscon luomia omia eap-murteita.
IDM:n avulla voidaan myös ottaa käyttöön kaistanhallinta eli jakaa eniten nopeutta tärkeimmille yhteyksille. Kytkinten ja tukiasemien automaattinen lisäys on myös mahdollista. IDM:n pohjalle tarvitaan HP:n ProCurve Manager Plus -verkonhallintaohjelmisto.
Cisco pitää ykköspaikkansa kytkinmarkkinoilla
Kytkinmarkkinoita hallitsee Ethernet porttitoimituksilla mitattuna selvästi Cisco, mutta HP on maailmalla kakkosena.
- Cisco on ollut hallitseva etenkin keskuskytkimien puolella, mutta HP on vallannut sijaa myös siellä, kertoo HP:n tuotemarkkinointipäällikkö Martti Saramies.
Tyypillinen tilanne on ollut, että yrityksellä on ollut Ciscon keskuskytkin ja HP:n työryhmäkytkimet, mutta tilanne on Saramiehen mukaan nyt muuttunut eli yhä useammin myös keskuskytkin on HP:n valmistama.
Keskuskytkinten osaamistaan lisätäkseen HP osti kesäkuussa RiverStone Networks -yhtiöltä keskuskytkinteknologiaa, henkilöosaamista ja ohjelmistoja. Kauppaan liittyviä tuotteita saapuu markkinoille ensi vuoden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












