Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyppösen mukaan virukset ovat aina pahasta

Viruskin voi olla kaunis

Viruksista on tehty myös taideteoksia.

25.11.2004 12:48 Kulttuurihistorian tutkija Jussi Parikka on tekemässä väitöskirjaa tietokoneviruksista kulttuurisena ilmiönä. Tutkijan mielestä virukset ovat kiehtovia. Ne kertovat paljon verkottuneesta yhteiskunnasta ja sen haavoittuvuudesta.

– Kyseessä on rikas ilmiö eikä pelkästään haitallinen ja ilkeä. Niiden kautta voimme ymmärtää paremmin tietokoneita, turvallisuutta, koko verkottunutta yhteiskuntaa ja sen haavoittuvuutta. Niiden kanssa pitäisi päästä symbioottiseen suhteeseen. Ne ovat kiehtovia.
Mistä ihmeestä tutkija Jussi Parikka puhuu?

Filosofisen taustoituksen jälkeen selviää, että miehen kiinnostuksen kohteena ovat itseään kopioivat ja verkossa levittävät ohjelmat, virukset. Parikka tekee Turun yliopistossa kulttuurihistorian laitoksella väitöskirjaa viruksista kulttuurisena ilmiönä.

– Olemme käsitelleet hyvin kapeasti viruksia ilkeinä luomuksina, mutta ne eivät rajoitu ainoastaan haittaohjelmiin. Ne vain keräävät suuren osan huomiosta, Parikka sanoo.

Viruksia on tehty myös muuhun tarkoitukseen. Esimerkiksi Venetsian biennaalissa esiteltiin kolme vuotta sitten nettitaidevirus biennale.py. Se oli tehty harvinaisella ohjelmointikielellä, jottei se leviäisi hallitsemattomasti koneesta toiseen.

Mitä mieltä on viruksessa, joka ei leviä?

– Kyllä se levisi näyttelyn juuri tähän tarkoitukseen varatuissa koneissa. Ideana oli tutkia ihmisten reaktioita. Tekijät halusivat korostaa, että viruksissa on kyse mediailmiöstä. Laajan yleisön tietämykseenhän virukset tulivat, kun ne mainittiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1988, Parikka arvioi.

Tutkija ei itsekään pidä koneelleen tunkeutuvista viruksista, mutta jaksaa innostua niistä kulttuurisena ilmiönä.

– Muutaman kymmenen kilobitin ohjelman takia digitaalinen kulttuuri on syvissä vaikeuksissa. Onhan se hurjaa. Ja onhan elävistä koneista unelmoitu länsimaisessa kulttuurissa jo vuosisatoja.

Kenellä vastuu verkon puhtaudesta?

Parikka ihmettelee, miksi tietoturvaa on tarjottu vain kaupallisena toimintana. Hänen mielestään myös julkiset laitokset voisivat tarjota virussuojaa.

Viestintäviraston tietoturva-asiantuntija Kauto Huopio ei lämpene Parikan ajatukselle. Hänen mukaansa vastuu kuuluu operaattoreille ja yksittäisille kuluttajille.

– Teleyrityksillä on vastuu omien järjestelmiensä tietoturvasta.
Huopio muistuttaa myös, että on aina laitonta asentaa toisen koneelle ohjelma ilman lupaa, oli se sitten hyödyllinen tai ei.

F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen arvion mukaan maailmassa on kirjoitettu reilu satatuhatta eri virusta. Suurin osa näistä ei pyri tekemään minkäänlaista tuhoa koneelle.

– Suurin osa vain leviää, mutta valitettavasti nämäkin virukset aiheuttavat tahattomasti epäyhteensopivuuksia, koska ne on kirjoitettu niin huonosti. Viruksen koneelle tulon jälkeen esimerkiksi Word saattaa lakata toimimasta.

Virusta ei voi hallita

Vain muutama prosentti kaikista viruksista on tarkoitettu aiheuttamaan tuhoja. Tämän vuoden pahimmiksi viruksiksi Hyppönen listaa Soberin, Korgon, Sasserin, Netskyn, Baglen ja Mydoomin. Osa viruksista on ammattimaisesti tehtyjä, jotka eivät tuhoa konetta, mutta ottavat sen haltuun ja käyttävät sitä roskapostin levittämiseen.

– Hyödyllistä virusta ei ole. Virus on aina hallitsematon. Tämä on tutkimuksissakin todettu, että hyviä viruksia ei ole eikä tule. Kaikki hyvä kuten tietoturvapäivitykset voidaan tehdä paremmin ohjelmalla, joka ei ole virus, Hyppönen tiivistää.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.