LVM: kahden megan laajakaistasta normi vuodessa
7.12.2004 14:48 Laajakaistan leviämistä vauhditetaan uusin tavoittein. Tulevaisuuden painopisteinä ovat laajakaistayhteyksien laadun ja sisältöjen kehittäminen, ja samalla yhteysnopeuksiin tavoitellaan mittavaa kasvua.
Ehdotukset sisältyvät laajakaistastrategian seurantaraporttiin, jonka kansallinen laajakaistatyöryhmä luovutti liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtaselle tänään. Tavoitteena on, että vuoden 2005 loppuun mennessä laajakaistayhteyksistä suurimman osan nopeus olisi vähintään kaksi megabittiä sekunnissa.
Vuoden 2007 loppuun mennessä yleisin yhteysnopeus olisi vähintään kahdeksan megabittiä sekunnissa ja internet-yhteyksistä 90 prosenttia olisi laajakaistaisia.
Laajakaistan leviäminen edellyttää nykyistä laajempaa sisältö- ja palvelutuotantoa. Työryhmä ehdottaa, että hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmaa suunnattaisiin sisältötuotannon kehittämiseen.
Viestintämarkkinoiden kilpailua on edelleen lisättävä, jotta palveluiden hinnat laskevat ja palvelutaso pysyy korkeana. Myös mobiilin laajakaistan kehitykseen tulee panostaa, jotta palveluita voisi käyttää joustavasti kaikkialla.
Maakunnat keskeisessä asemassa
Tammikuussa hyväksytyn kansallisen laajakaistastrategian tavoitteena on, että Suomessa on vuoden 2005 loppuun mennessä miljoona laajakaistaliittymää. Nopeat, vaivattomat ja kohtuuhintaiset tiedonsiirtoyhteydet halutaan jokaisen suomalaisen saataville. Työryhmän mukaan nämä tavoitteet saavutetaan.
Laajakaistayhteydet toteutetaan pääosin kaupallisena toimintana. Maakuntaliittojen ja kuntien yhteistyössä laatimat strategiat ovat vauhdittaneet yhteyksien tarjontaa. Ministeri Luhtanen painottaa maakuntien keskeistä roolia laajakaistan leviämisessä.
- Olen täysin vakuuttunut siitä, että ilman maakunnallisia strategioita ja niiden toimeenpanoa emme olisi näin hyvässä vauhdissa emmekä myöskään saavuttaisi hallitusohjelman tavoitetta koko maan kattavista nopeista ja kohtuuhintaisista tiedonsiirtoyhteyksistä. Uskoakseni nimenomaan maakunnalliset strategiat ja niissä esitetyt toimet ovat syy, jonka johdosta seurantaryhmä päätyi arvioon, että laajakaistastrategian tavoitteet voidaan myös ensi vuonna saavuttaa ilman uutta julkista rahaa, Luhtanen kommentoi.
Liittymiä ainakin 750 000
Laajakaistainen internet-liittymä oli marraskuussa noin 710 000 kotitaloudessa eli noin 30 prosentilla talouksista. Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että kaikkiaan laajakaistaliittymiä on nyt yritykset mukaan lukien vähintään 750 000.
Laajakaistayhteyksien nopeus, laatu ja hinta vaihtelevat alueellisesti. Laajakaistan alueellista saatavuutta pyritään edelleen parantamaan. Nyt saatavuus on 94,1 prosenttia kotitalouksista.
Yhteyksien hinnat ovat kuluvan vuoden aikana halventuneet ja kysyntä lisääntynyt. Kilpailussa on kuitenkin edelleen epäkohtia. Niiden ratkaisemiseksi muun muassa lisätään lakimuutoksella Viestintäviraston toimivaltaa puuttua teleyritysten keskinäiseen tukkuhinnoitteluun.
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää työryhmän ehdotuksista lausunnot. Ehdotuksia voi kommentoida myös osoitteessa www.otakantaa.fi 8. tammikuuta saakka.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













