Posti: sähköinen laskutus kahtiajakautunut
14.12.2004 14:54 Sähköisen laskutuksen käyttö yrityksissä on Suomessa vahvasti kahtiajakautunutta. Paljon laskuja käsittelevissä yrityksissä suuri osa yritysten välisistä laskutustiedoista menee sähköisesti. Sen sijaan pienemmissä yrityksissä sähköisen laskutuksen osuus on vielä hyvin pieni.
Suomen Posti ja IRO Research kysyivät viideltäsadalta Suomessa toimivalta yritykseltä niiden suhtautumista sähköiseen laskutukseen. Mukana olleet yritykset olivat edustava otos suomalaisesta yritysmaailmasta, eli eri kokoiset ja eri toimialojen yritykset esiintyvät tuloksissa samassa suhteessa kuin niitä on Suomessa.
Koko yrityskenttää tarkasteltaessa yritysten saamista laskuista arviolta 66 prosenttia vastaanotetaan paperilaskuina, 30 prosenttia edi-laskuina (eli sovellusintegroituina laskuina) ja noin neljä prosenttia verkkolaskuina, joiden määrä on arviolta seitsemän miljoonaa.
Osuuksissa painottuu suurten laskuttajien merkitys, sillä eniten laskuja käsittelevissä yrityksissä ollaan pisimmällä sähköisessä laskutuksessa ja niiden osuus koko laskuvolyymistä on huomattava.
Sata suurinta laskuttajaa lähettää arviolta 80 prosenttia laskuista. Alle sata laskua kuukaudessa lähettävissä ja vastaanottavissa yrityksissä sähköisen laskutuksen osuus on 1-2 prosentin luokkaa.
Kuluttajat saavat lähes kaikki laskunsa paperisina, vaikka ne useimmiten tuotetaankin sähköisesti. Vain kahdeksan prosenttia yrityksistä tulostuttaa laskuja paperille ulkopuolisessa palveluyrityksessä, mutta palveluyrityksessä tulostettujen laskujen osuus on yli puolet kuluttajien vastaanottamista laskuista.
Laskujen välittäminen sähköisesti suoraan vastaanottajalle koetaan tärkeäksi yrityksissä, joilla on paljon laskuja. Erityisesti yli tuhat laskua lähettävistä tai vastaanottavista yrityksistä lähes kaikki kokevat sähköisen laskutuksen kehittämisen tärkeäksi. Sähköistämisessä nähdään kustannushyötyjä erityisesti laskujen vastaanotossa.
Suurlaskuttajat painottavat asiakkaan hyötyä
Paljon laskuja muille yrityksille lähettävät yritykset pitävät sähköisen laskutuksen kehittämisessä asiakkaiden hyötyä tärkeämpänä kuin omaa hyötyä. Vähän yrityksille laskuja lähettävät yritykset samoin kuin kuluttajia laskuttavat yritykset pitävät puolestaan omaa hyötyä tärkeämpänä kuin asiakkaan hyötyä.
Puolet yrityksistä on automatisoinut laskuprosessiaan, siis tietojen tuottamista, laskujen asiakkaalle välittämistä ja laskukirjanpitoa. Yli tuhat laskua kuukaudessa lähettävissä yrityksissä lähes kaikki vaiheet on ainakin osittain automatisoitu. Vähiten automaatiota on toistaiseksi käytössä viimeisessä vaiheessa: laskujen arkistoinnissa.
Koska pääosa laskuista vastaanotetaan edelleen paperisina, skannaa kaksi kolmasosaa yli tuhat laskua kuukaudessa saavista yrityksistä tulevat ostolaskut sähköiseen muotoon. Tästä paljon laskuja saavasta ryhmästä 12 prosentilla on käytössä sähköinen laskujen kierrätysohjelma ja 52 prosenttia arkistoi laskunsa sähköisesti.
Laskujen luotetaan sähköistyvän
Vaikka sähköinen laskutus on toistaiseksi todellisuutta vasta pienessä osassa yrityksiä, uskotaan yrityksissä vahvasti sen tulevaisuuteen. Yrityksissä arvioitiin, että ne voivat vuonna 2007 lähettää myyntilaskuja sähköisesti 65 prosentille yritysasiakkaista ja 42 prosentille kuluttaja-asiakkaista. Ostolaskuista yritykset arvioivat vastaanottavansa vuonna 2007 sähköisesti kolmanneksen.
- Paljon laskuja lähettäville eli sähköistä laskutusta jo aktiivisesti käyttäville yrityksille asiakkaiden kokema hyöty on keskeistä. Näissä yrityksissä on havaittu, että lasku on tärkeä osa tilaus-toimitusprosessia eli yritysten välistä informaatiologistiikkaa. Tällöin sähköinen laskutus tehostaa koko bisnesprosessia, kommentoi tuloksia toimitusjohtaja Mika Hällström Postin tytäryhtiöstä Elma Electronic Tradingistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












