Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jakelusopimus

Novellin pingviini maistuu Scribonalle

16.12.2004 16:10 Ohjelmistoyhtiö Novell on sopinut jakelusta it-tukkukauppaan erikoistuneen Scribonan kanssa. Scribona on Pohjoismaiden suurin jakelija, jolla on pitkä kokemus myös Linux-liiketoiminnasta Suomessa. Sopimuksen mukaan Scribona tarjoaa myynti- ja tuotehallinnan sekä teknisiä palveluja Novellin tuotteille.

- Kumppanistrategiamme mukaisesti haluamme syventää yhteistyötä sekä tukkureiden että jälleenmyyjien kanssa. Scribonan uusi asiakaslähtöinen organisaatio ja pitkä kokemus sekä yhteistyöstä ohjelmistotalojen kanssa että volyymi- ja lisäarvojakelusta auttavat meitä oman liiketoimintamme ja kumppaniverkoston vahvistamisessa, uskoo Novell Finlandin maajohtaja Kim Aaltonen.

Scribona on kuluneen vuoden aikana uusinut konsernirakennettaan pohjoismaissa yhdistämällä it-liiketoimintonsa yhteen ja muokannut organisaatiotaan entistä asiakaslähtöisemmäksi.

Suomessa volyymikaupan osaaja Scribonan Distribution- ja ratkaisutarjontaan keskittynyt Solutions-divisioona yhdistyivät Scribona Oy:ksi 1.10. Uusi yhtiö keskittyy neljään liiketoiminta-alueeseen: infrastruktuuri, ohjelmistot, pc-tuotteet ja oheislaitteet sekä viihde-elektroniikka ja henkilökohtainen viestintä. Novellin tuotteet tulevat osaksi infrastruktuuri- ja ohjelmistotarjontaa.

- Novellin kokemus identiteetinhallinnasta ja vahvat infrastruktuuriratkaisut täydentävät hyvin omaa pitkäaikaista kokemustamme alustaratkaisujen toimittajana. Novellin Linux-panostukset antavat lisää potkua myös omaan tarjontaamme, sillä olemme itse toimittaneet tuotteistettuja ja paketoituja Linux-kokoonpanoja jo vuodesta 1999, sanoo Scribonan ratkaisumyynnistä vastaava johtaja Pekka Vulli.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.