Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EY:n tuomioistuin kertoo kantansa

Microsoftilla jännät paikat

21.12.2004 13:38 Amerikkalainen ohjelmistoyhtiö Microsoft joutuu kärvistelemään keskiviikkoon saakka saadakseen tiedon Euroopan välimiestuomoistuimen päätöksestä yhtiön määräävästä markkina-asemasta. Yhtiölle lätkäistiin jo keväällä suuret sakot, mutta vielä ei tiedetä, miten yhtiö joutuu ne maksamaan.

Analyytikot seuraavat tilannetta tarkasti, sillä oikeusistuimen päätös vaikuttaa paljon Microsoftin toimintaan EU-alueella.

Lopullinen sananvalta asiasta on tuomari Bo Vesterdorfilla, Financial Times kirjoittaa.

Microsoft on kiistänyt saavuttaneensa monopoliaseman Euroopassa. Yhtiö on päin vastoin ilmaissut halunsa toimia yhdessä EU:n viranomaisten kanssa. Tätä tähdentää myös Microsoftin lainopillinen neuvontaja Horacio Gutierrez.

Microsoft tuomittiin keväällä lähes puolen miljardin euron korvauksiin monopolin väärinkäytöstä. Kiista koskee erityisesti Windows -pohjaista Microsoft MediaPlayeriä.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.