Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Harvinainen ongelma

Mehiläisen tietokanta rikki

4.1.2005 14:02 Mehiläinen -konsernin Uudenmaan yksikkö kärsi maanantaina muutaman tunnin mittaisesta tietokantarikosta. Potilaat eivät joutuneet uhan alle, mutta henkilökunnalle ongelma teetti runsaasti ylimääräistä työtä.

Ongelma sattui vanhan järjestelmän viime metreillä, sillä Mehiläisen Uudenmaan yksikkö vaihtaa uuteen, valtakunnalliseen järjestelmään ensi perjantaina.

- Kyseessä oli kiusalliseen aikaan sattunut harvinainen tietokantarikko, joka häiritsi kymmenkuntaa yksikköämme Uudellamaalla. Olemme jo aloittaneen uuden tietokantajärjestelmän käytön osassa Suomea, Mehiläinen -konsernin tietohallintojohtaja Kari Antila sanoo.

- Uusimaa siirtyy valtakunnalliseen järjestelmään kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe eli lähinnä tekninen vaihto toteutetaan 7. tammikuuta. Lopullisesti Uusimaa siirtyy uuteen järjestelmään tammi-helmikuun vaihteessa, Antila jatkaa.

Mehiläinen käyttää Microsoftin MS-SQL -tietokantaa.

Antila sanoo, että Mehiläisen tyyppisessä terveydenhoitoalan konsernissa tietokannat ovat erittäin kriittisiä järjestelmiä. Palvelukeskeisellä alalla tietokannoilta vaaditaan erityisen suurta turvallisuutta ja toimintavarmuutta.

- Meillä ei ole ollut vastaavaa tilannetta lähes vuoteen. Keväällä tosin kärsimme jonkin verran Soneran yhteyksiin liittyneistä ongelmista, Antila sanoo.

Hänen mukaansa Mehiläisen serverit sijaitsevat hyvin suojatuissa tiloissa Soneran konesalissa Helsingin Vallilassa. Käyttäjät liittyvät niihin Citrix Metaframe terminal reserver -liitynnällä.

Yli 30 toimipistettä ympäri Suomen

Mehiläinen käyttää Doctorex -tuotanto-ohjelmiston uusinta versiota, johon puolet yhtymän noin 30 toimipisteestä on jo siirtynyt. Yksityisellä Mehiläisellä on muun muassa 17 lääkärikeskusta ja seitsemän kirurgista sairaalaa eri puolilla Suomea.

Päätelaitteita Mehiläinen -konsernissa on Antilan laskujen mukaan noin 1 300 kappaletta. Yhtymän it-osaston vahvuus on alun toistakymmentä henkilöä.

Päätelaitteina yleisimpiä ovat HP:n työasemat, mutta Mehiläinen aikoo hankkia myös Windows -päätteitä.

- Näin pääsemme vieläkin helpommin ylläpidettävään laitteistoon suorituskyvystä tinkimättä, Kari Antila sanoo.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.