Naiset surfaavat seutuverkoissa
5.1.2005 14:56 Tänään julkistetun tutkimuksen mukaan seutuverkkojen (seutuportaalien, kansalaisverkkojen, maakuntaportaalien) käyttäjistä enemmistö eli 58 prosenttia on naisia. Sukupuolijakaumassa on kuitenkin merkittäviä palvelukohtaisia eroja - joidenkin seutuverkkojen osalta naisten osuus nousee jopa yli 70 prosentin.
Myös seutuverkkojen ikäjakaumissa on eroja, paljastaa "Tietoyhteiskunta 2004: Alueellista kirjopyykkiä - Seutuverkkotutkimus 2004". Kansalaisverkkojen käyttäjissä on keskimääräisesti selvästi seutuportaaleja enemmän nuoria käyttäjiä kuin internetissä vapaasti käytettävissä seutuportaaleissa. Tähän kehitykseen on vaikuttanut etenkin kansalaisverkkojen käyttö alueen kouluissa.
Seutuportaalien käyttäjissä on vastaavasti keskimääräisesti tarkastellen korkeammin koulutettuja käyttäjiä kuin kansalaisverkoissa. Tämä on vanhemman käyttäjäkunnan ohella heijastusta internetin käyttäjien keskimääräisesti korkeammasta koulutusasteesta koko väestön keskuudessa.
Kansalaisverkot totuttavat vähemmän koulutettuja internetiin
- Tuloksista voi päätellä, että etenkin kansalaisverkkojen vahvoilla toiminta-alueilla, kuten Karjalassa, verkoilla on ollut havaittavaa merkitystä kansalaisten tuomiselle osaksi tietoyhteiskuntaa. Ja nimenomaan vähemmän koulutetun, internetin käyttöön ehkä vielä suhteellisen tottumattoman kansanosan kohdalla, sanoo tutkimusjohtaja Kari Roose Taloustutkimuksesta.
- Ehkä voisi yksinkertaistaa niinkin, että kansalaisverkkojen rooli on enemmän tietotekniikan ja tietoliikenteen tuomisessa koko kansan piiriin kun taas seutuportaaleiden merkitys on selvästi enemmän julkisen sektorin palveluiden hyödyntämisen helpottamisessa. Tämä näkyy suoraan muun muassa selvitettäessä mihin tarkoituksiin seutuportaalien käyttäjät internetiä ovat viimeksi käyttäneet, jatkaa Roose.
Seutuverkkojen käyttäjät aavistuksen edellä tietoturvassa
Selvästi suurin osa eli 60 prosenttia seutuverkkokäyttäjien kotona olevista internet-liittymistä on nopeita laajakaistaliittymiä. Tulos edustaa aika tarkalleen kansallista keskiarvoa, Taloustutkimus vertailee. Seutuverkkokohtaiset erot ovat tässäkin kohden tosin suuret. Haja-asutusalueilla, kuten saaristossa tai Kainuussa, internetin kotikäyttäjien yhteysnopeudet ovat edelleen selvästi hitaammat kuin esimerkiksi Uudellamaalla.
Vastaajilta, joiden taloudessa on internet-yhteys, kysyttiin myös, onko heillä kotitietokoneessa virustorjuntaa tai palomuuriohjelmistoa. 93 prosenttia vastaajista ilmoitti tietokoneensa sisältävän virustorjunnan ja 72 prosenttia palomuuriohjelmiston. Roosen mukaan seutuverkkojen käyttäjät ovat tietoturvassa hieman kansallista keskiarvoa edistyksellisempiä.
6000 vastaajaa, 21 seutuverkkoa
"Tietoyhteiskunta 2004: Alueellista kirjopyykkiä - Seutuverkkotutkimus 2004" (pdf) selvitti seutuverkkojen, tietotekniikan ja internetin käyttöä sekä omaksumisen astetta seutuverkkojen käyttäjien keskuudessa.
Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 21 seutuverkkoa. Tutkimukseen vastasi hyväksytysti 6061 seutuverkkojen käyttäjää 2.9-15.10.2004 välisenä aikana. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sähköposti-informoitua internet-kyselyä tai pop up -kyselyä seutuverkosta riippuen.
Tutkimus toteutettiin Sitran, Tietoyhteiskunta.fi-verkkopalvelun ja Taloustutkimuksen yhteistyönä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











