EU:n softapatentti venyy ikuisuuskamppailuksi
MySql AB:n toimitusjohtajan Mårten Mickosin mielestä ohjelmistopatentit synnyttävät käräjöintiin erikoistuvia patenttien haalijoita.
6.1.2005 08:30 EU:n laajuisesta ohjelmistopatentista on väännetty vahvasti kättä jo kolme vuotta. Puolan viime hetken mielenmuutos lykkäsi EU:n komission valmiin päätöksen hyväksymisen tämän vuoden puolelle.
Puolaa lukuun ottamatta jäsenmaiden ministerit ovat periaatteessa hyväksyneet tietokonekäyttöisten keksintöjen patentin, mutta silti päätöstä ei ole saatu tehtyä. Financial Timesin mukaan kiista EU:n ohjelmistopatenttidirektiivistä voi pitkittyä vielä vuoden 2006 puolelle.
Kiistassa ovat karkeasti ottaen vastakkain yhtäältä suuret yritykset ja toisaalta pienet yritykset ja avoimen lähdekoodin kannattajat.
– Marraskuussa näytti jo siltä, että EU:n ohjelmistopatentit saadaan torjuttua, mutta sitten Puola pyörsi kantansa suurten yrityksen kovan painostuksen alaisena, sanoi avoimia tietokantaohjelmistoja kehittävän MySql AB:n Mårten Mickos joulukuun puolivälissä Helsingissä.
Yllättäen Puola muutti uudelleen mielensä juuri joulun alla ja EU:n komissio veti aloitteen pois äänestyksestä viime hetkellä. EU:n ohjelmistopatentit sisältävän esityksen virallinen nimi on Computer Implemented Inventions Directive, CIID, eli tietokoneella toteuttavien keksintöjen direktiivi.
Puolan ministerien sanotaan haluavan muuttaa direktiiviä niin, ettei se mahdollista ohjelmistojen patentointia. Euroopan komission mukaan ohjelmistopatenttidirektiivi tarvitaan ennen kaikkea sen takia, että Yhdysvalloissakin on sellainen.
Puolan päätös aiheutti suurta riemua kansanliikkeenä toimivien vastustajien piirissä.
– Puolan hallitus ansaitsee suurimman ihailumme, sanoi Florian Mueller, joka johtaa NoSoftwarePatents.comin kautta toimivaa vastustusliikettä.
Euroopan komission mukaan patenttidirektiivi vain vahvistaisi jäsenmaissa jo käytössä olevan lainsäädännön, mutta vastustajat ovat jyrkästi eri mieltä.
Jos komissio onnistuukin kopauttamaan nuijaan oman päätöksenä vahvistamiseksi, sillä on vielä edessä tiukkaa vastarintaa Euroopan parlamentissa.
Lopullinen käytäntöön pano vaati myös jäsenmaita virittämään omat patenttilakinsa ja tulkistansa EU:n direktiivin mukaiseksi.
Mickos näkee uhan myös rikkaille yrityksille
Mickos on MySql AB:n suomalainen toimitusjohtaja. MySql kehittää ja jakelee avoimeen koodiin perustuvaa tietokantaohjelmistoa sekä ilmaiseksi että kehittäjälisenssillä.
Avoimien ohjelmistojen lippulaivoihin kuuluvan MySql:n toimitusjohtajana Mickos ei yritäkään väittää, etteikö hänellä olisi oma lehmä ojassa kun hän vastustaa EU:ssa jo pitkälle edenneitä ohjelmistopatentteja. Sen sijaan hän väittää, että ohjelmistopatentit ovat vahingollisia kaikille ohjelmistoyrityksille.
Mickos sanoo, ettei hän vastusta patentteja filosofisista syistä. Päinvastoin, hän kannattaa patentteja ja hänen mielestään ne ovat toimineet melko hyvin aloilla, joilla patentin luomiseen tarvitaan pitkäaikaista työtä ja suuria sijoituksia kuten esimerkiksi lääketeollisuudessa.
– Ohjelmistoteollisuudelle patentit ovat tuhoisia monestakin syystä, Mickos sanoo.
– Softapatentteja on myönnetty aivan liian löyhin perustein sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Lisäksi ohjelmistopatentteihin liittyvä termistö on vakiintumatonta, mikä johtaa ylitsepääsemättömiin ongelmiin.
Ohjelmistopatenttien lukumäärä on toistaiseksi suhteellisen vähäinen eikä niiden perusteella ole vielä nostettu montakaan syytettä. Euroopan tasolla yhtenäinen patenttilainsäädäntö on puuttunut, vaikka joissakin maissa ohjelmistojen patentoiminen on ollut mahdollista.
Patenttirikkeitä ei voi välttää
– Yksikään ohjelmistotalo ei voi varmasti tietää, ettei se riko jossakin maailmassa patentoitua koodin pätkää, Mickos väittää.
– Tekijänoikeus tarjoaa ohjelmistotaloille aivan riittävän suojan. Tekijänoikeutta ei voi rikkoa vahingossa, sillä se kohdistuu teoksen kokonaisuuteen ja ulkoasuun ja plagioimista ei voi suorittaa vahingossa.
– Softapatentteja on myönnetty ihan hulluille asioille kuten Amazonin yhden klikkauksen ostokselle.
Kauhun tasapaino
Mickos vertaa ohjelmistopatentteja ydinaseisiin. Ydinasevaltojen kesken vallitsee kauhun tasapaino, koska ydinaseita ei voi käyttää ottamatta huomioon koston mahdollisuutta. Ohjelmistopatentteja kehittävien ja käyttävien yritysten on aina otettava huomioon se, että kun nostaa syytteen patenttirikkomuksesta niin vastakanne on jo matkalla. Lopputuloksena on laiha sopu, joka perustuu patenttien ristiinlisensointiin.
Ydinaseiden joutuminen terroristiryhmän käsiin on vaarallista juuri siksi, ettei terroristeilla on maata jonne koston voisi osoittaa.
Ohjelmistopatenttirintamalla maattomia terroristeja ovat panttihaukkayritykset, joilla ei ole muuta toimintaa kuin patenteilla tienaaminen. Heitä eivät vastakanteet uhkaa, sillä heillä ei ole patentteihin perustuvaa tuotannollista toimintaa.
– Näitä patenttioikeuksia hamstraavia yrityksiä on syntynyt jo nyt, Mickos sanoo.
– Patenttikanteet uhkaavat ennen kaikkea suuria yrityksiä, joilla on vara maksaa suuria korvauksia, Mickos sanoo. Hänen mukaansa löysin perustein annettua patenttia vastaan puolustautuva yritys joutuu puolustautumaan kiistämällä patentin oikeudellisuuden.
– Tämä on raskas prosessi ja se maksaa 2-4 miljoonaa dollaria kanteelta.
Vasta yksi promille ohjelmistoista valmiina
Vaikka Mickos ei vastusta patentteja ideologisista syistä, hänellä on myös filosofisia perusteita ohjelmistopatentteja vastaan.
– Maailman tarvitsemista ohjelmistoista ei ole vielä valmiina edes yhtä prosenttia, ei edes yhtä promillea. On hullua, että tässä vaiheessa ryhdytään lukitsemaan yksittäisiä rakennuspalikoita patenteilla.
Mickos korostaa tekijäinoikeuden riittävyyttä ohjelmistojen suojaksi.
– Onhan sinfoniakin suojattu tekijänoikeudella, ilman, että sen yksittäisiä säveliä tai sävelkombinaatioita olisi lukittu patenttioikeuksin.
Patentteja puolustusarsenaaliin
Huolimatta asemastaan johtavana avointen ohjelmistojen yrityksenä MySql on kerännyt itselleen kymmenkunta patenttia sisältävän salkun. Mickos kuulostaa ihan tavalliselta patenttioikeuksia omistavan yrityksen johtajalta kun hän sanoo:
– Meillä on paljon patentteja ja aiomme käyttää niitä aggressiivisesti puolustukseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











