Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekniikkaa toimitettu jo 1980-luvulla

Tsunamien havainnoinnissa käytetään suomalaistekniikkaa

10.1.2005 08:50 Muun muassa säähavaintotekniikkaa valmistavalla suomalaisella Vaisalalla on merkittävä rooli tsunamien havainnoinnissa. Yrityksen valmistamaa tekniikkaa on ollut käytössä jo pitkään Tyynenmeren alueella.

– Puhutaan vedenpinnan korkeutta mittaavista asemista, joilla seurataan mahdollisimman tosiaikaisesti sitä, miten vesimassat valtameressä käyttäytyvät. Näihin Vaisala ja Vaisalan Kaliforniasta ostama yritys on 1980-luvulla toimittanut tekniikkaa, Vaisalan HydroMet-liiketoimintayksikön päällikkö Mika Aaltonen kertoo.

Tyynenmeren alueella on satakunta merenpinnan korkeutta mittavaa asemaa. Vaisala on toimittanut asemiin esimerkiksi tekniikkaa, joilla mitattu tieto voidaan lähettää eteenpäin satelliitin kautta järjestelmän operatiiviseen keskukseen, joka sijaitsee Hawaijilla.

– Nämä laitteet ovat edelleen käytössä ja ne ovat hyvin merkittävä osa Tyynenmeren alueen tsunamien varoitusjärjestelmää, Aaltonen sanoo.

Vaisalan tekniikkaa myös uusiin järjestelmiin

Intia ilmoitti viime viikolla rakentavansa tsunamien varoitusjärjestelmän Intian valtameren alueelle. – Jos katsomme näitä Intian alueelle ja muuallekin suunniteltavia tsunamien mittausjärjestelmiä, niin kyllä me olemme kiinnostuneita, Aaltonen myöntää.

Vaisalan tekniikka on niin tunnettua, että yritykseen on jo otettu yhteyttä. – Meille on tullut yhteydentottoja yrityksiltä, jotka haluat ottaa jonkin roolin näissä järjestelmissä, Aaltonen kertoo.

– Tässä on se mahdollisuus, että Vaisala ottaa laajemmankin laitetoimittajan roolin. Tämä on asia, joka on nyt esillä, Aaltonen sanoo, mutta korostaa, että mitään päätöksiä ei vielä ole tehty.

Tyynenmeren alueella käytetään tsunameista varoittavaa järjestelmää, joka tunnetaan nimellä Tsunami Warning System in the Pacific (TWSP). Tämän järjestelmän uusin osa on nimeltään Deep-ocean assessment and reporting of Tsunamis (DART).

Jutun kirjoitti: Tuomas Karhu

Tuomas Karhu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.