Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
DirecTV uhkaa

TiVo etsii uutta pääjohtajaa

13.1.2005 10:00 Digitaalisia videolaitteita kehittävä ja valmistava TiVo hakee uuttaa pääjohtajaa. Yhtiön perustanut Mike Ramsey jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Vaihdos tulee vaikeaan aikaan, sillä kilpailijat hönkäilevät interaktiivisen tv:n uranuurtajana pidetyn TiVon niskaan.

TiVon asiakkaina on noin kolmasosa Yhdysvaltain noin 6,5 miljoonasta digitaalisen videonauhuhurin omistavasta kotitaloudesta.

Silti yhtiön osakkeen kurssi on romahtanut kaksi kolmasosaa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Sijoittajat ovat huolestuneet TiVon kyvystä kasvattaa asiakaskuntaansa tihentyvässä kilpailussa.

Asiaa ei paljon auttanut edes se, että TiVo esitteli äskettäin Las Vegasin CES -tapahtumassa uusia kehitysohjelmiaan ja vähentyvää riippuvuuttaan digibokseista.

Yhtenä suuntana on yhteistyön lisääminen Microsoftin kanssa digitaalirintamalla.

Murdochin DirecTV sooloilee

Samaan aikaan TiVo sai niskaansa kylmän suihkun, kun pitkäaikainen kumppani, amerikkalainen satelliittioperaattori DirecTV ilmoitti lähtevänsä omille teilleen. Rupert Murdochin News Corp:n hallitsema DirecTV valitsi kaverikseen Murdochin toisen yhtiön NWS Groupin.

Uutinen pudotti TiVon kurssia entisestään 15 prosenttia viime perjantaina. Sijoittajia huolestuttaa myös se, että DirecTV myi viime vuonna osuutensa TiVosta. Keskiviikkona kurssi putosi kaksi prosenttia 4,13 dollariin New Yorkissa.

DirecTV on ilmoittanut, että vaikka sen sopimus TiVon laitteiden myynnistä jatkuu, DirecTV keskittyy omien laitteidensa markkinointirummutukseen.

Analyytikoiden mielestä tämä on huono uutinen TiVolle, jonka asiakaskunnasta arvioilta kolme neljäsosaa on saatu satelliittioperaattorin kautta.

Comcast ja Cox mukaan digikehiin

Mike Ramsey rauhoittelee markkinoita ja sanoo, että sopimus DirecTV:n kanssa jatkuu vuoden 2007 alkuun. TiVo on jo aloittanut etsinnän Ramseyn seuraajaksi. Ramsey perusti yhtiön vuonna 1997.

TiVoa uhkaavat myös kaapeliyhtiöt Comcast ja Cox Communications, jotka matkivat omilla laitteillaan TiVon tuotteita, mutta puolta halvemmilla kuuden dollarin kuukausimaksuilla. TiVo kerää laitteistaan 12 dollarin kuukausivuokran.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa

10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.

.