Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pakkausta laadun kärsimättä

Allume ahtaa jpeg-kuvat pienempään tilaan

14.1.2005 17:17 Allume Systems on julkistanut uuden pakkausteknologian, joka tehostaa selvästi jpeg-kuvien pakkausta kuvan laadun lainkaan kärsimättä. Lupauksen mukaan kuvat mahtuvat yhtiön tekniikalla parhaimmillaan lähemmäs kolmanneksen pienempään tilaan verrattuna perinteisiin menetelmiin.

Patenttia odottava pakkaus tulee osaksi yhtiön StuffIt Deluxe for Windows version 9 -ohjelmaa, joka valmistuu vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Yhtiö rummuttaa teknologiansa tuovan säästöjä yrityksille: jos esimerkiksi verkon valokuvasivustoilla kuvien kokoa voidaan pienentää 28 prosenttia, tarkoittaa se Allumen mukaan välitöntä 28 prosentin pudotusta kaistakustannuksissa sekä vastaavaa hyötyä tallennustilassa.

Allumen mukaan uusi jpeg-pakkaus on vain osa kattavampaa kuvien pakkaus- ja hallintaratkaisujen valikoimaa, jota yhtiö on tuomassa saataville tämän vuoden kuluessa.

Yhtiö ehdottaa lisäksi kokonaan uutta kuvaformaattia nimeltä StuffIt Image Format (sif). Tällaisiin kuvatiedostoihin voisi upottaa esimerkiksi kuvan esikatseluversion tai tietoa käytetystä kameratyypistä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.