Tallennusta löytyy palveluna jo pienellekin yritykselle
Mika Leno, Xenetic
20.1.2005 09:06 Pienten ja keskisuurten yritysten tietotekniikan ulkoistuksiin erikoistunut Xenetic on hankkinut tuoreelle tallennuksen ulkoistusratkaisulleen jo kymmeniä asiakkaita.
– Palvelun ostamalla eräänkin asiakkaamme tallennuksen kuukausikulut pienenivät 2000 eurosta 500:aan. Eikä tuohon 2000:een ole vielä edes laskettu omaan investointiin liittyvää koulutusta ja ylläpidon työtunteja, Xeneticin toimitusjohtaja Mika Leno kuvaa asiakaskunnan yhtä pääsyytä siirtyä ulkoistettuun tallennukseen.
HP:n rakentama levytilapalvelu on Xeneticin noin vuosi sitten aloittamaa jatkoa konesalipalveluille hallintoineen ja varmistuksineen sekä niihin liittyvine tietoliikenne- ja tietoturvapalveluineen.
´
Pienetkin palvelimet kiinni tallennusverkkoon
Tallennustarjonnan tekniikkapohjana on HP EVA5000 -levyjärjestelmä ja Ciscon MDS 9509 Director -sarjan tallennuskytkin. Tallennuskytkin mahdollistaa moniasiakasympäristöjen rakentamisen.
Kytkinympäristöä voidaan tarvittaessa pilkkoa toiminnallisesti ja hallinnallisesti erillisiksi osaverkoiksi virtuaalisen tallennusverkkotekniikan (vsan) ansiosta. Palvelinkeskukseen voidaan liittyä etäältä kustannustehokkaasti cwdm-aallonpituuskanavointia tai kuitukanavaa ip-verkon yli (fcip) hyödyntämällä.
Lisäksi voidaan hyödyntää iscsi-tekniikkaa, jonka avulla asiakkaiden kuitukanavakapasiteettia ajatellen 'liian pienet' pieni- ja keskitehoiset sovelluspalvelimet otetaan osaksi tallennusverkkoa.
– Verkko- ja tallennustekniikat lähestyvät toisiaan kiihtyvällä vauhdilla. Ciscon strategiana onkin kehittää avoin tallennusarkkitehtuuri, joka perustuu ip-protokollaan, gigabit-Ethernetiin ja optisiin verkkoteknologioihin sekä alan johtavien kumppanien ratkaisuihin, tietoliikenneasiantuntija Lauri Toropainen Suomen Ciscosta linjaa yrityksen osuutta tallennusverkkoratkaisuissa.
Varsinaisissa levypalvelimissa Xeneticin Mika Leno alleviivaa HP:n EVA-arkkitehtuurin vikasietoisuutta.
Xeneticin tallennusratkaisuun hankittiin ensin levyjärjestelmä kuitukytkimineen kokonaisuutena, jossa yksikään vikaantuva komponentti ei keskeytä palvelua. Toisessa vaiheessa ympäristö kahdennettiin toiseen konesaliin.
Päivitykset katkoitta
Vikasietoisuutta lisää se, että kaikki päivitykset ohjelmistoihin voidaan tehdä käyttökatkoitta.
– Koska tarjoamme asiakkaillemme jopa sadan prosentin käytettävyystakuuta, on arkkitehtuurin oltava täysin vikasietoinen. Tiesimme kuitukytkinverkon joutuvan kovalle kuormitukselle asiakkaidemme laajojen järjestelmien vuoksi, Mika Leno sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista
26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi












