Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohjelmistotyökaluja sorvataan

Konsortio kyydittää hilatietojenkäsittelyä yrityksiin

24.1.2005 14:40 Joukko teknologiayrityksiä, kuten IBM, Intel, HP ja Sun, perustavat liittouman edistääkseen hilatietojenkäsittelyn (grid) leviämistä yrityksiin.

Globus Consortium pohjaa vuosia jatkuneelle kehitystyölle ja tulee kehittämään ohjelmistotyökaluja, jotka sopivat aiempaa paremmin hilatietojenkäsittelyn yrityskäyttöön. Samalla yrityksiä valistetaan teknologiasta ja sen tuomasta potentiaalista, New York Times kertoo.

Globusin ohjelmisto kerää laskentalihaksia useista eri koneista virtuaalisen superkoneen malliin. Voimavarat keskitetään näin yhden tietyn tehtävän suorittamiseen. Globus-hanke käynnistettiin jo vuonna 1996 tutkimuslaboratorioissa ja yliopistoissa. Yhdysvaltain hallitus rahoitti avoimesti levitettävän ohjelmiston alkuvaiheen kehitystä.

- Gridin kanssa on nähtävissä samanlainen kehityskulku kuin internetin ja Linuxin kohdalla. Teknologia käynnistyy laboratorioissa ja yliopistoissa ja leviää sitten laajempaan kaupalliseen käyttöön, huomioi hilatekniikasta IBM:llä vastaava Ken King.

Uuden konsortion päätehtäviä on saada mukaan lisää jäsenyrityksiä nykyisten kuuden jatkeeksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.