Tekes kypsyttää laajakaistaohjelmaa
26.1.2005 14:31 Tekes valmistelee uutta tietoliikennealan teknologiaohjelmaa yhdessä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Eri aloja edustavien toimijoiden kanssa valmisteltava ohjelma painottuu laajakaistaisen tietoliikenneteknologian kehittämiseen.
Valmisteltavan teknologiaohjelman tavoitteena on Suomen tietoliikenneteknologian osaamisen ja vahvuuksien vahvistaminen, uudistaminen ja monipuolistaminen globaalissa yhteistyössä ja kilpailussa sekä luoda innovaatioympäristön toiminnan kannalta keskeistä strategista osaamista uusissa teknologioissa.
Tekes korostaa suomalaisen tietoliikenneteknologian osaamisen olevan erittäin korkealla tasolla kansainvälisesti, ja alan teollisuustuotannon osuus esimerkiksi Suomen viennistä on merkittävä.
Kehitystyöllä neljä pääkohdetta
Pitkäjänteistä panostusta tarvitaan erityisesti laajakaistajärjestelmien verkko-, radiokanava-, ilmarajapinta- ja päätelaiteteknologioissa, jotta uusien teknologioiden hyödyntämisen edellyttämä osaaminen löytyy jatkossakin Suomesta, Tekes linjaa. Tulosten soveltaminen tapahtuu pääasiassa ict-toimialalla, ja komponenttiteknologian muodossa soveltavilla toimialoilla.
Valmistelutyössä yhdistetään eri alojen tuntemus ohjelman vaikutusten maksimoimiseksi. Valmistelu on avoin kaikille kiinnostuneille, kevään kuluessa järjestetään muun muassa avoin valmisteluseminaari, josta tiedotetaan Tekesin verkkosivuilla.
Liuta taustoittavia selvityksiä
Tekes on teettänyt joukon selvityksiä ohjelman valmistelun taustoittamiseksi. VTT:n tekemät raportit esittelevät kansainvälisissä selvityksissä tunnistetut tietoliikenteen todennäköiset kehityssuunnat ja kriittiset polut sekä visionäärien arvioinnit laajakaistateknologian kehityksestä. Japanin ja E-Korean tilanteesta ja kehityksestä on tehty omat raportit. Nämä raportit ovat saatavissa myöhemmin Tekesin verkkosivuilta.
Ohjelman valmistelun aikana suunnitellaan sillä tavoiteltavat hyödyt ja tulokset, niiden saavuttamisen keinot ja toimenpiteet sekä tulosten kattava hyödyntäminen. Tavoitteena on käynnistää ensimmäiset kehittämishankkeet toisella vuosipuoliskolla, Tekes kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä
26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi











