Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Katrina Harjuhahto-Madetoja

Tietoyhteiskunnalle ei enää erillisohjelmaa seuraavassa hallituksessa

28.1.2005 13:12 Tavoitteena on, että tietoyhteiskunta ei enää tarvitse erillistä politiikkaohjelmaa seuraavassa hallituksessa, vaan hallintoon on luotu pysyvät rakenteet asioiden hoitamiseksi, kertoo valtion tietoyhteiskuntaohjelman johtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja.

Tietoyhteiskunta-asiat ovat hänen mukaansa niin arkipäiväistyneet, että ne saanevat jatkossa normaalikohtelun hallituksessa. Hän huomauttaa myös, että tietoyhteiskuntahankkeiden pitää päästä normaalibudjettiin, jolloin ei enää tarvittaisi erillisrahoituksia.

Hän uskoo myös oman pestinsä päättyvän vuonna 2007, jolloin nykyisen hallituksen toimintakausi viimeistään umpeutuu.

– Tämä työ oli alunperinkin määräaikainen ja mitoitettu hallituskauden pituiseksi. Oletan, että tulevallakin hallituksella on poikkihallinnollisia politiikkaohjelmia, mutta niiden sisältö ratkaistaan aikaan hallitusneuvotteluissa.

Harjuhahto-Madetoja selvittää, että tietoyhteiskuntaohjelman vetäminen on ollut erilaista kuin hän alussa kuvitteli. Häntä muun muassa peloteltiin, että yhteistyö olisi vaikeaa julkisessa hallinnossa.

– Mitään sellaista ei tapahtunut. Yhteistyötä on ollut paljon, vaikka toki normaalia muutosvastarintaa esiintyy. Julkisuutta on ollut enemmän kuin odotin, mutta ihmisten innostuksella ja tuella tätä työtä on tehty. Lisäksi työlle on ollut voimakas poliittinen tuki, mikä on erittäin tärkeää.

Kehuja pääministerille

Pääministeri Matti Vanhanen saa sataprosenttisen tuen tietoyhteiskuntajohtajalta.

– Vanhanen on harvinaisen hyvin perehtynyt näihin asioihin. Hän ottaa kantaa ja huomioi muut. En ole ainoa, joka häntä kiittelee.

Harjuhahto-Madetoja korostaa, että pääministeri Vanhanen pystyy tekemään nopeasti päätöksiä ja hän oppii nopeasti uusia asioita.

Julkinen hallinto onkin saamassa palikoitaan kuntoon. Vanhasen vetämä hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmä on todennut, että kaikki tietoyhteiskuntaohjelman hankkeet etenevät aikataulussaan, ja hallitusohjelman aikana tehdään myös uusia avauksia.

Lisäksi lokakuussa loppuraporttinsa antanut alivaltiosihteeri Juhani Turusen työryhmä (TIME) sai läpi tavoitteensa valtion tietohallinnon yhtenäistämiseksi. Joulukuussa asetettiin samanlainen työryhmä tutkailemaan kuntien ja valtion tietohallintojen yhteentoimivuutta (KuntaTIME).

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.