Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Gps:ään panostavat valmistajat nousussa

Kämmenmikromyynti jatkaa syöksyään

3.2.2005 11:49 Kämmenmikrojen myynti vajosi viime vuonna ensimmäistä kertaa vuoden 1999 jälkeen alle kymmeneen miljoonaan kappaleeseen, kertoo tutkimusyhtiö IDC. Myynti on nyt pudonnut kolme vuotta putkeen.

Vuonna 2003 myytiin 10,6 miljoonaa laitetta, viime vuonna 9,2 miljoonaa.

- Joulumyynti ja gps-vastaanottimet nostivat viimeisen vuosineljänneksen toimituksia. Markkinat ovat kuitenkin yhä kylläisemmät, ja kilpailu on tiivistynyt, joten koko vuoden myynti pienentyi, kertoo IDC:n analyytikko David Linsalata.

Linsalatan mukaan valmistajien täytyy kehittää laitteisiin uutta toiminnallisuutta, jotta markkinat pääsevät takaisin kasvu-uralle.

PalmOne oli edelleen markkinajohtaja, HP sijoittui toiseksi. Molempien myynti laski noin 11 prosenttia. Kolmanneksi eniten myynyt Dell sen sijaan nousi; sen myynti kasvoi 22 prosenttia. IDC:n mukaan x30- ja x50-mallit nostivat Delliä.

Paikannukseen panostavat Medion ja MiTAC nousivat vahvasti: Medionin myynti lähes seitsenkertaistui viimeisellä vuosineljänneksellä. MiTACin koko vuoden myynti puolestaan yli nelinkertaistui. Toshiba ja Sony lopettivat kämmenmikrojen valmistuksen viime vuonna.

IDC ei laske kämmenmikroiksi puhelinominaisuuksilla varustettuja laitteita, kuten älypuhelimia tai enemmistöä Research In Motionin Blackberry-laitteista.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.