Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Modulaaristen levyjärjestelmien kysyntä kasvaa"

WaveQ liittyy Hitachin tallennusjoukkoihin

8.2.2005 10:52 WaveQ Systems Oy on solminut Hitachi Data Systemsin kanssa Hitachin tallennusratkaisuja koskevan edustussopimuksen. Yhteistyön kautta WaveQ pääsee mukaan levyjärjestelmien toteutukseen, kertoo toimitusjohtaja Yrjö Aaltonen.

Hitachi Data Systemsin maajohtaja Matti Inkinen kertoo, että modulaaristen levyjärjestelmien kysynnän kasvaessa yhtiö tarvitsee lisää osaavia kumppaneita, jotka pystyvät rakentamaan tallennusjärjestelmiä asiakkaiden toiveiden mukaiseksi, joten WaveQ on tervetullut lisä joukkoon.

Aaltosen mukaan levyjärjestelmien kysyntä kasvaa lähivuosina, kun tallennettavat tiedon määrä lisääntyy entisestään. Tietomäärän lisääntyessä sen hallinnoinnista tulee hankalampaa. Tietoa täytyy luokitella ja priorisoida.

- Tallennuksessa tullaan aiempaa enemmän investoimaan ohjelmistopuoleen, sillä esimerkiksi uusi muistiverkkoon perustuva tallennusteknologia tulee vaatimaan ohjelmistoilta enemmän kuin perinteiset tallennusjärjestelmät, sanoo Aaltonen.

Vuonna 2002 perustettu WaveQ Systems on erikoistunut tietojärjestelmien it-palvelujen konsultointiin ja järjestelmätoimitusten ylläpitoon ja kehittämiseen. Yrityksen palveluksessa on 30 it-alan ammattilaista. Liikevaihto vuonna 2003 oli 10,8 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.