SCO:lle takaisku Linux-oikeudenkäynnissä
11.2.2005 14:57 Linuxin ja erityisesti IBM:n vastaista oikeustaistoa käyvä SCO Group on kokenut oikeudessa pahan takaiskun, jonka on epäilty jo ennakoivan koko jutturypään lopullista tulosta.
Koko jupakan pääoikeudenkäynti, eli IBM:ää unixin tekijänoikeusrikkomuksista syyttävä oikeusjuttu, oli asiantuntijoiden mukaan vähällä lentää kokonaan ulos oikeudesta. Oikeudenkäynti saa kuitenkin jatkua toistaiseksi.
IBM esitti oikeusistuimelle pyynnön hylätä SCO:n syytökset todisteiden puuttumisen vuoksi. Tuomari Dale Kimball ei suostunut vielä lopettamaan oikeudenkäyntiä, mutta kritisoi SCO:ta harvinaisen kovin sanoin.
Tuomari: todisteita ei ole
- Ottaen huomioon SCO:n lukuisat julkiset väitteet IBM:n ja muiden loukkauksista SCO:n unix-tekijänoikeuksia kohtaan, on hämmästyttävää ettei SCO ole esittänyt mitään pätevää todistusaineistoa, joka viittaisi IBM:n loukanneen Linux-aktiviteeteillaan SCO:n väitettyjä tekijänoikeuksia, Kimball kirjoittaa.
Tuomari jopa toteaa, että todisteiden täydellinen puuttuminen houkutti suostumaan IBM:n pyyntöön heittää juttu kerralla ulos oikeudesta. Oikeudenkäynnin kuitenkin annetaan jatkua toistaiseksi.
Asiantuntijat ovat esittäneet erilaisia arvioita tuomarin lausunnoista. Toisen mielestä oikeudenkäynti on viittä vaille valmis, SCO:n syytteiden kaatuessa todisteiden puutteisiin. He myös muistuttavat, että syytöksiin kielteisesti suhtautuva tuomari pahentaa SCO:n tilannetta entisestään.
Toiset kuitenkin toteavat, ettei oikeusjuttu ole loppu, ja SCO:lla on vielä aikaa löytää todisteita. SCO sai hiljattain oikeudenmääräyksellä käyttöönsä molempien IBM:n unix-versioiden, AIX:n ja Dynixin, täydelliset lähdekoodit ja kehitystiedot. Jos SCO onnistuisikin löytämään näistä materiaaleista asiattomuuksia, voisi juttu saada aivan uuden käänteen.
Lähdekoodien ja muiden tutkittavien aineistojen läpikäymiseen kulunee useita kuukausia, ja oikeudenkäynti päässee kunnolla vauhtiin vasta tämän vuoden loppupuolella.
Lähde: Tietokone
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä
26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- » Taloussanomat.fi












