Avoimella koodilla kysyntää palveluarkkitehtuureissa
21.2.2005 15:31 Sovellusinfrastruktuurin toimittaja BEA Systemsin teettämän tutkimuksen mukaan 75 prosenttia eurooppalaisista kehittäjistä arvioi kehittävänsä palvelukeskeisen arkkitehtuurin (soa, service oriented architecture) mukaisia sovelluksia vuonna 2005.
Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia kehittäjistä arvioi käyttävänsä avoimen lähdekoodin teknologioita työssään, mutta kehittäjät kertoivat tukipalveluiden puuttumisen ja kokonaiskustannusten vaikean arvioinnin olevan suurimmat esteet avoimen lähdekoodin järjestelmien yleistymiselle.
Monimutkaisuus pelottaa
Evans Data Corportionin tekemään tutkimukseen osallistui yli tuhat eurooppalaista kehittäjää Dev2Dev-konferensseissa Espanjassa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, ja Saksassa. Tutkimukseen osallistuneista Euroopan maista Espanjassa ja Iso-Britanniassa kehittäjät olivat pisimmällä soa:n hyödyntämisessä, ja Lontoossa vastaajista neljännes ilmoitti parhaillaan kehittävänsä palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin perustuvia sovelluksia.
Ranskassa soa:n käyttöönotto oli lähtenyt hitaimmin liikkeelle, ja vain kymmenen prosenttia ilmoitti kehittävänsä palvelukeskeisen arkkitehtuurin mukaisia sovelluksia.
Kun vastaajilta kysyttiin hyödyllisimpiä teknologioita palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin siirryttäessä, yleisin mainittu teknologia oli web services ja seuraavaksi tärkeimmiksi koettiin tekniikat kuten bpel ja bpelj, joiden avulla voidaan automatisoida liiketoimintaprosesseja. Euroopan eri maiden välillä ei esiintynyt suurta vaihtelua vastauksissa.
Suurimmaksi esteeksi palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin siirtymiselle koettiin monimutkaisuus, mutta 44 prosenttia vastaajista arvioi service orchestration - ja soa-sovelluskehysten kuten Apache Beehiven auttavan kehittäjiä ratkomaan monimutkaisuuden haasteita.
Tukipalvelut tuuppaavat kaupallisuuteen
Tutkimuksen mukaan kattavat tukipalvelut ovat suurin syy kaupallisten ohjelmistojen valintaan. 69 prosenttia tutkimukseen vastanneista mainitsivat kattavat päivitykset sekä toimivan tuen tärkeimmiksi syiksi käyttää kaupallisia ohjelmistoja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen sijasta. 42 prosenttia vastaajista arvioi päävastuussa olevan toimittajan puutteen olevan suurimman esteen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käytölle.
- Tutkimus osoittaa, että tuen taso ja vastuullisen toimittajan puute ovat kehittäjien suurimpia huolenaiheita avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa. Tästä syystä kehittäjät hakevat kaupallisten toimittajien ohjelmistoja suurimmissa ja monimutkaisimmissa ratkaisuissa, sanoo BEA Systemsin teknologiajohtaja Jim Rivera.
- Uskomme, että vuosi 2005 tulee olemaan liiketoimintaprojektien, ei it-projektien vuosi. Soa:han siirtymistä vauhdittavat tarpeet mukauttaa it liiketoimintaan ja nopeasti muuttuviin liiketoimintaprosesseihin. BEA on jo pitkään nähnyt palvelukeskeisen arkkitehtuurin kilpailuetuna yrityksille ja kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa ohjelmia kuten Apache Beehive, jotka on suunniteltu yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan sovellusten rakentamista, Rivera jatkaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- » Taloussanomat.fi












