Intelin konsepti-pc:t raottavat ikkunaa huomisen digielämään
Intelin pääjohtaja Craig Barrett esitteli konseptimalleja yhtiönsä Developer Forumissa San Franciscossa.
3.3.2005 16:12 Intel esitteli tänään uusimmat malli- eli konsepti-pc:nsä, jotka on suunniteltu sekä kuluttajien viihdekäyttöä että yritysten sähköisen toimiston tarpeita ajatellen.
Yhtiön mukaan uusi muotoilu osoittaa, miten tulevaisuuden langatonta Intel Centrino -teknologiaa voidaan käyttää tien päällä.
Teknologian kolmatta sukupolvea edustava malliohjelma sylimikroille on tuottanut konkreettisia esimerkkejä Intelin visioista - siitä, miten kannettavat voivat kehittyä seuraavan kahden, kolmen vuoden aikana sekä siitä, mitä kasvun mahdollisuuksia pc-puolelta voi löytyä. Tänään Intel esittelee kaksi kannettavaa ja yhden pöytä-pc:n mallin.
Gps-paikannus upotettuna
Intel sanoo mallikannettavansa näyttävän, kuinka kuluttajat voivat nauttia kotoa käsin ladatusta digitaalisesta viihteestä tien päällä, kotona tai lähiympäristössä. Ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa kosketusnäyttö, integroitu gps-paikannusjärjestelmä, irrotettava dvd-soitin, sisäänrakennettu kamera, mikrofoni, sisäänrakennettu lähiverkkoyhteys sekä "sync-n-go"- ja "outside-in" -yhteystavat. Ne mahdollistavat valittujen tiedostojen yhteiskäytön ja etäyhteyden kotikoneella tai lähiverkossa sijaitseviin tiedostoihin.
Bisneskäyttäjät tekevät paljon töitä myös toimiston ulkopuolella ja pitävät yhteyttä ihmisiin eri puolilla maailmaa. Tätä varten he tarvitsevat helpon ja turvallisen tavan ottaa yhteys verkkoon mistä tahansa, Intel päättelee. Etäkäytön helpottamiseksi Intelin malli-pc on varustettu uudenaikaisilla tietoturva- ja hallintaominaisuuksilla, jotka tarjoavat suojausta tietoturvahyökkäyksiä vastaan.
Malli-pc tukee virtualisointiteknologiaa (tunnetaan myös koodinimellä Vanderpool). Sen avulla samalla laitteella voi käyttää monia eri ohjelmistoja yhtäaikaisesti. Näin yksi pc toimii "virtuaalisena monialustana".
Sähköiseen toimistoon malli-pc tarjoaa myös etähallintaominaisuuksia ja sormenjälkitunnistimen. Lisäksi laitteessa on sisäänrakennettuna mikrofoni, kamera, matkapuhelinyhteys sekä integroitu 802.11a/b/g- ja bluetooth-yhteys. Työasemakäyttöön suunniteltu malli-pc:n versio on vastaavasti suunniteltu kannettavan kokoon liittyviä etuja ja pöytäkoneen suorituskykyä yhdistelemällä.
Intel kytki pc:n maasturiin
Intelin mobiilituotteiden ja -teknologian ryhmän johtaja Sean Maloney esitteli puheessaan tänään, miten Land Roveriin saadaan integroitua pc. Tarkoituksena oli näyttää mahdollisuuksia auton sisätilojen virittelyyn yhdistämällä autoiluun viihdettä, viestintää ja tietojenkäsittelyä.
Malli-pc integroitiin Land Roveriin telakointiasemalla. Matkustajat voivat kuunnella musiikkia tai katsella elokuvia, ja tietokone kytkeytyy langattomasti auton kaiutinjärjestelmään bluetoothilla sekä sisältää gps:n avulla käytettäviä navigointitoimintoja.
Intel Developer Forum on teknologiateollisuuden tapahtuma laite- ja ohjelmistokehittäjille. IDF kokoaa alan toimijoita eri puolilta maailmaa yhteen keskustelemaan huipputeknologiasta sekä pc- ja palvelintuotteista, viestintävälineistä ja kämmenlaitteista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- » Taloussanomat.fi











