Intelilta uusi siru kännyköihin
4.3.2005 10:03 Intel Corp. on kehittänyt uuden ja entistä nopeamman version matkapuhelimiin tarkoitetusta flash -muistisirusta. Amerikkalaisyhtiön tavoitteena on kuroa umpeen korealaisen Samsung Electronicsin etumatkaa alalla.
Intelin varatoimitusjohtaja Darin Billerbeckin mukaan uusin malli on yli kolme kertaa nopeampi kuin yhtiön aiemmat sirutyypit.
- Meidän pitää tehdä kaikki voitavamme, sillä kilpailemme kaikkien kanssa, Billerbeck sanoi torstaina San Fraciscossa Bloombergin mukaan.
Intel ja Samsung yrittävät omilla tahoillaan kehttää siruja, joiden avulla kännyköihin voidaan ladata kuvia ja musiikkia entistä nopeammin samalla kun datasiirtotarve lisääntyy koko ajan.
- Monet uudet päätelaitteet eivät enää ole pelkästään kommunikaattoreita, vaan myös MP3 -soittimia ja digitaalisia kameroita, Isupplin analyytikko Mark DeVoss arvioi.
Kalifornian Santa Clarassa sijaitseva Intel joutui luovuttamaan flash muistisirujen johtoaseman Samsungille vuonna 2003.
Samsungin edustaja Cho Sung In kieltäytyi kommentoimasta Intelin uusinta sirumallia. Hän tyytyi sanomaan, että Samsungin politiikkana on olla antamatta tiedotteita kilpailijoista.
Perjantaina Samsungin osakkeen kurssi laski 1,2 prosenttia 513 000 woniin Soulin pörssissä. Intelin kurssi nousi 0,5 prosenttia 24,62 dollariin New Yorkissa torstaina varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä.
Flash -sirumarkkinat kasvavat vauhdilla
Isupplin mukaan Samsungin osuus flash -muistisirujen markkinoista oli loka-joulukuussa 28 prosenttia ja myynnin arvo vähän yli miljardi dollaria. Intelin osuus oli 16 prosenttia 643 miljoonan dollarin myynnillä.
Billerbeckin mukaan uusien sirujen nopeudet voivat olla jopa 500 kilotavua sekunnissa, kun vanhempien mallien nopeudet olivat 140 kilobittiä sekunnissa. Samsung käyttää hieman erilaista teknologiaa nimeltään NAND flash.
- Intelin kannalta ykkökysymys on se, miten menestymme 17 miljardin dollarin markkinoilla, jotka voivat kohota 30 miljardiin dollariin Aiemmin meillä oli huono strategia, Billerbeck sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- » Taloussanomat.fi











