Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi kehitysympäristö myöhässä

Kansanliike puolustaa vanhaa Visual Basicia

14.3.2005 08:43 Microsoftin aikomus lopettaa ilmainen tuki Visual Basic 6 ?ohjelmointiympäristöltä on saanut Internet-aktivistit liikenteeseen. Mielenilmaisussa vaaditaan, että Microsoft jatkaa ympäristön tukemista sekä sen kehittämistä edelleen.

Päätöstä Visual Basic 6:n tuen lopettamisesta on vatvottu kohta kolme vuotta. Aikaisemmin tehty päätös ilmaisen tuen viimeisesti päivämäärästä, kuluvan vuoden maaliskuun lopusta, ei tule siirtymään. Sen jälkeen maksullista tukea on saatavilla aina vuoteen 2008 asti.

Microsoft ei halua jatkaa Visual Basic 6:n kehittämistä vaan suosittelee, että sitä käyttävät siirtyvät Visual Basic .Net –ohjelmointiympäristöön. Yhtiö kuitenkin myöntää itsekin, että ympäristöissä on huomattavia eroavaisuuksia ja sitä kautta Visual Basic .Net saattaa vaatia lisäopettelua.

Samalla kun Visual Basic 6 alkaa painua historian kirjoihin, on Microsoftin uuden Visual Studio 2005 -kehitysympäristön toinen esiversio myöhästymässä. Alunperin sen piti olla valmis maaliskuun lopussa mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että se saadaan liikkeelle huhtikuussa. Valmiina tuotteena ympäristö pyritään esittelemään Microsoftin kehittäjäkonferenssissa syksyllä.

Jutun kirjoitti: Aki Anttila

Aki Anttila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.