Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ponnistusalusta kansainvälisille markkinoille

Mediamaisteri avasi ovet Irlantiin

17.3.2005 16:53 Mediamaisteri Group ja irlantilainen Calypso Management Consulting aloittavat yhteistyön, minkä myötä Mediamaisteri tarjoaa avoimeen lähdekoodiin, esimerkiksi Moodleen liittyviä palveluja ja ratkaisuja Irlantiin.

- Mediamaisterin toiminta kasvaa ja kehittyy jatkuvasti meillä kotimaassa, ja tavoitteenamme on laajentaa myös kansainvälisiä yhteistyöverkkoja, sanoo Mediamaisterin toimitusjohtaja Timo Väliharju ja lisää, että nyt tehty sopimus on tärkeä päänavaus Eurooppaan. Hänen mukaansa yhteistyön aloittaminen irlantilaisen yrityksen kanssa kertoo kansainvälisesti lisääntyvästä kiinnostuksesta avoimen lähdekoodin palveluja kohtaan.

Yhteistyö avaa myös irlantilaisille uusia mahdollisuuksia. Bertrand Dory Calypso Managementista kertoo, että yhteistyö Mediamaisteri Groupin kanssa on myös heille arvokas tilaisuus päästä Pohjois-Euroopan markkinoille.

Mediamaisteri uskoo, että Irlannin markkinoille pääsy luo sille jatkossa merkittäviä mahdollisuuksia levittäytyä kansainvälisille alustamarkkinoille Euroopassa.

Mediamaisteri on oppimisen asiantuntijayritys, jonka toimialoja ovat e-oppimisen konsultointi, koulutus, www-palvelut, sisällöntuotanto sekä tutkimus ja kehitys.

Calypso Management Consulting on erikoistunut prosessien kehittämiseen, e-oppimiseen, projektien ja ohjelmistojen hallintaan sekä muutoksen johtamiseen organisaatiossa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.