HP ostaa online-kuvapalvelun
HP:n mukaan digikuvien tulostaminen kotona on mukavaa, mutta maksaa usein enemmän kuin ammattipalvelut.
22.3.2005 10:29 Digitaalisia kuvapalvelujaan tukevoittava tietokoneyhtiö Hewlett-Packard ostaa näitä palveluja välittävän yksityisen Snapfishin. Osapuolet eivät julkista kaupan yksityiskohtia. Sen sijaan HP sanoo kaupan vahvistuvan jo kuukauden aikana.
HP:n varatoimitusjohtajistoon kuuluva Larry Lesley sanoo yhtiön keskittyvän palveluihin, joissa sen asiakkaat käsittelevät digikuvia yhä enemmän kotonaan.
Toisaalta Lesley sanoo, että myös kuvien siirrosta muiden tulostettavaksi tulee yhä tärkeämpää, ja tähän markkinarakoon HP tähtää Snapfishin hankinnalla.
CNET Newscom pitää HP:n siirtoa strategisena muutoksena, onhan yhtiö kautta vuosien kehunut tulostimiaan digikuvien parhaana tulostus- ja kopiointimenetelmänä.
- Jotkut asiakkaista haluavat jonkun muun hoitavan tulostuksen heidän puolestaan, Lesley toteaa ykskantaan.
HP myöntää nykyään senkin, että digikuvien tulostaminen kotona ja kotilaitteilla ei ehkä olekaan edullisin vaihtoehto erityisesti silloin, kun tulostusmäärät jäävät pieniksi. HP:n uusimpien laitteiden tulostushinnat asettuvat 24 senttiin digikuvalta. Snapfish tarjoaa samaa palvelua 15 sentillä per kuva.
- Kotona tulostaja maksaa aina lisähintaa toimintojen mukavuudesta, Larry Lesley sanoo.
Joka tapauksessa Hewlett-Packardin Snapfish -kauppa syntyi vain muutama päivä sen jälkeen kun Yahoo oli ilmoittanut hankkivansa nettipalveluyhtiö Flickr:n.
Snapfish hakee yksityisiä ja yritysasiakkaita
San Franciscossa sijaitsevalla Snapfishillä on 13 miljoonaa rekisteröitynyttä asiakasta ja noin 90 työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja Ben Nelson siirtyy johtamaan HP:n perustamaa uutta digikuvayksikköä.
Nelsonin mukaan noin 40 prosenttia Snapfishin asiakkaista tulostaa kuvansa kotona.
- HP:n vahva brändi ja suuri asiakaskunta avittaa myös Snapfishia saamaan lisää yksityisasiakkaita, Nelson aprikoi.
HP puolestaan tutkii mahdollisuuksia siirtää nykyisin HPphoto.com -palveluja käyttäviä asiakkaita Snapfishin hoteisiin. Hpphoto.comilla on 1,5 miljoonaa asiakasta. Tietenkin HP tarvitsee asiakkaiden suostumuksen siirtoon.
Snapfish tavoittelee myös lisää yritysasiakkaita. Yhtiö toimii jo yhdessä Circuit Cityn, Cingular Wirelessin, Comcastin ja Cablevisionin kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa omien kännyköiden myynnin
10.02.2009 Elektroniikkaketju tunkee edullisimpien matkapuhelinten markkinoille omalla Nu:fone-merkillään. Alle satasen puhelimia löytyy myös perinteisiltä valmistajilta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi












