Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koulujen mukaantuloa odotetaan innolla

Paikkatietoratkaisu paisuu Lappeenrannassa ja Imatralla

29.3.2005 16:24 Lappeenrannan ja Imatran kaupungit ovat molemmat päättäneet laajentaa paikkatietojärjestelmäänsä ja ovat täten hankkineet AffectoGenimapilta MapInfo-kuntalisenssit. Uutta laajennettua paikkatietojärjestelmää hyödynnetään entistä laajemmin esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen, koulutoimen ja liikenteen suunnittelussa.

- On selvää, että paikkaan perustuvien numeeristen tietojen merkitys ja kysyntä kasvaa tietotekniikkaan perustuvien suunnittelu- ja tiedonhallintajärjestelmien myötä. Lähes kaikkia yhteiskunnan toimintoja voidaan havainnollistaa paikkatietoihin perustuvilla esityksillä ja nyt erityisesti asiakasnäkökulmasta käsin, sanoo Kari Hartikainen Lappeenrannan kaupungilta.

- Tähänkin asti Lappeenrannassa on hyödynnetty karttapohjiin perustuvia tietoja, mutta nyt hankitulla ratkaisulla hallintokunnat voivat yhdistää eri tietokannoissa olevia tietoja kokonaiskuvan rakentamiseen erilaisilla analyyseilla.

Projekti opetti paikkatietojen käyttöä/tiet

Etelä-Karjalassa alueellinen paikkatietoprojekti järjesti parin viime vuoden aikana mittavan koulutuksen paikkatietojen käytöstä. Koulutuksessa GIS-teknologian perusteet ja MapInfo-ohjelma tulivat tutuiksi entistä laajemmalle joukolle. Samaan aikaan paikkatietojen aineistojen määrä ja kattavuus sekä niiden laatu kehittyivät ja käyttäjille on voitu tarjota laadukkaita lähtötietoja ja tausta-aineistoja, AffectoGenimap arvioi.

- Pidän erittäin merkittävänä sitä, että uusi kuntalisenssi mahdollistaa MapInfon käytön myös kouluissa. Odotan mielenkiinnolla koulujen mukaan tuloa, toteaa Sulo Palovaara Imatran kaupungilta.

Kuntalisenssi on käytössä useissa Suomen kunnissa ja lisenssin laajennuksiin uskotaan jatkossakin. Asukaslukuun perustuva hinnoittelumalli, toimiva teknologia, aineistojen määrän ja laadun paraneminen sekä paikkatietokantojen integroiminen kuntien eri järjestelmiin mahdollistavat paikkatiedon hyödyntämisen kunnissa yhä laajemmin, AffectoGenimap luottaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.