Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Langattoman tekniikan hyödyt tapetilla

It-jättien roadshow käynnistyy

1.4.2005 09:16 HP ja Intel järjestävät 5. - 27.4.2005 yhteistyössä Microsoftin ja F-Securen kanssa pienille ja keskisuurille yrityksille räätälöidyn seminaarikiertueen. Seminaareissa kerrotaan langattoman tekniikan mahdollistavasta kustannustehokkuudesta ja tuottavuuden noususta.

"Roadshow" käynnistyy Kuopiosta 5.4. ja päättyy Vaasaan 27.4. Kiertue vierailee myös Espoossa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Lappeenrannassa sekä Oulussa.

- Seminaareissamme alan asiantuntijat kertovat tehokkaiden tiedonhallintaratkaisujen käytöstä ja toiminnan kehittämisen mahdollisuuksista, kertoo HP:n pk-liiketoiminnasta vastaava johtaja Jukka Leinonen.

Leinosen mukaan pk-yritykset joutuvat lähitulevaisuudessa miettimään muun muassa verkkoinfrastuktuuriaan, koska bisnessovelluksiin on nykyään päästävä käsiksi mistä ja milloin tahansa. Kiertueen seminaaripuheenvuorot käsittelevätkin mobiiliratkaisuja, yhteyksiä ja yhteistyötä, palvelin- ja tallennusratkaisuja, tietoturvaa sekä kuvankäsittelyä ja tulostusjärjestelmiä.

Seminaarissa F-Securen tietoturva-asiantuntija Erkki Mustonen kertoo tietoturvahaasteiden monimutkaistumisesta.

- Tietoturvan toteutus ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan prosessi, jossa tekniikka tulee viedä kaikille tasoille. Muuttuvien uhkakuvien myötä tietoturvan hallinnassa siirrytään pelkistä ohjelmistolisensseistä kokonaisvaltaisen tietoturvapalvelun hankintaan, kertoo Mustonen.

Muuttuviin uhkakuviin kuuluvat muun muassa virusten ja matojen jatkuva lisääntyminen, tietoturvan siirtyminen palvelintasolta työasemiin sekä tarve reagoida uhkiin nopeasti.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.