Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Keynote-puhujana kemian nobelisti

EU-komissaari avaa nanokongressin Helsingissä

6.4.2005 13:58 Euroopan tiede- ja tutkimusasioista vastaava komissaari Janez Potocnik saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen huhtikuun lopulla avaamaan Nanotechnology in Northern Europe -kongressin Helsingissä. Kongressi ja messut ovat alan mittavin tapahtuma Pohjois-Euroopassa.

Kolmipäiväinen nanoteknologiatapahtuma järjestetään ensi kertaa Helsingissä 26.-28. huhtikuuta. Helsinkiin kokoontuu kansainvälisiä huippututkijoita 20 maasta sekä nanoteknologian alalla toimivia yrityksiä.

Tapahtuman sponsoreina ovat Nokia, UPM-Kymmene ja Pohjoismaisen ministeriöneuvoston Nordic Innovation Centre.

Järjestäjien mukaan kongressin yhtenä päätavoitteena on lisätä kansainvälistä yhteistyötä nanoteknologiaan liittyvässä tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa.

Kongressin keynote-puhujana on vuoden 2000 kemian nobelisti Alan J. Heeger. Professori Heegerin esitelmän aiheena on uusiin johtaviin polymeereihin perustuvat elektroniikan ratkaisut, joita voidaan tulevaisuudessa soveltaa esimerkiksi taiteltavissa tietokoneen näytöissä.

Muita keynote-puhujia ovat Nokian strategiajohtaja Tero Ojanperä ja UPM:n New Ventures -yksikön johtaja Jukka Kivinen.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa

26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.

.