Konenäkö opettajan avuksi luokkaan
7.4.2005 12:47 Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusohjelmassa kehitetään konenäköä hyödyntävää etäopetusjärjestelmää. Konenäkö on passiivinen aistinteknologia, jonka avulla voidaan kattaa laaja alue jo yhdellä aistimella, ilman fyysistä kontaktia.
- Kehitämme automaattista kamerapohjaista etäopetusjärjestelmää, jossa aktiivinen kamera valitaan aina opettajan toimenpiteiden mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi dokumenttikamera kytkeytyy päälle silloin, kun opettaja haluaa näyttää dokumenttia, kertoo professori Matti Pietikäinen.
Pietikäinen johtaa konenäön tutkimusryhmää, jonka tavoitteena on
varustaa ympäristö useilla kamerapohjaisilla moduuleilla, jotka pystyvät
yksin tai yhdessä näkymän ja tapahtumien analysointiin. Ryhmän tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Proaktiivisen tietotekniikan (PROACT) -tutkimusohjelmaa.
Kone havaitsee katseen suunnan
Proaktiivisen tietotekniikan ratkaisuille on välttämätöntä kyky ymmärtää ihmisen toimintoja. Ihmisen ja koneen välinen keskustelu proaktiivisissa järjestelmissä voi tapahtua älykkäillä käyttöliittymillä, joiden avulla järjestelmä saa ohjaustietoa esimerkiksi eleiden tai kasvojen ilmeiden
avulla.
Pietikäisen ryhmään kuuluvat tutkijat ovat kehittäneet ratkaisumallia, jossa kone seuraa ihmisen kasvojen piirteitä ja pään liikkeitä ja määrittää näiden avulla katseen suunnan. Tällaisen tiedon avulla kone voi siirtää osoitinta kuvaruudulla samaan tapaan kuin hiirellä normaalissa tietokoneen käyttöliittymässä.
Menetelmä rikollisuuden ehkäisyyn
Konenäön tutkimusryhmä kehittää myös tekniikoita, joilla kone pystyy seuraamaan liikkuvan ihmisen toimintoja ja ymmärtämään mitä hän on tekemässä.
- Tutkimustyömme tuloksena on syntynyt uudenlainen, LBP:hen (Local
Binary Pattern) perustuva menetelmä, jolla liikkuvat kohteet voidaan erottaa taustastaan luotettavasti jatkotulkintaa varten, kertoo Pietikäinen.
Menetelmää voidaan tulevaisuudessa hyödyntää videovalvontasovellusten avulla muun muassa rikollisuuden ennaltaehkäisyssä. LBP on ryhmässä aiemmin kehitetty tekstuurimenetelmä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa
26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












