Julkishallinnolle etsitään yhteistä tunnistus- ja verkkomaksuratkaisua
Valtioneuvosto kuvailee hanketta poikkeuksellisen laajaksi.
27.4.2005 16:58 Julkishallinnon yhteisen sähköisen tunnistamisen ja verkkomaksamisen alustan hankintaprosessi on käynnistynyt, kertoo valtioneuvosto. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni julkishallinnon palveluntuottaja käyttäisi samaa teknistä alustaa tuottaessaan kansalaisille tunnistautumista ja maksamista vaativia verkkopalveluja.
Hankinnan tekevät valtio ja yli 50 kuntaa yhteistyössä. Julkishallinnon yhteinen tietotekniikkahanke on maassamme poikkeuksellisen laaja ja ainutkertainen, Valtioneuvosto painottaa. Alusta on tarkoitus saada kuntien ja valtion palveluntuottajien käyttöön syksyllä.
Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmä on antanut yhteishankinnalle voimakkaan tukensa. Ministeriryhmä on korostanut, että kansalaisten sähköisten palveluiden saatavuus ja yhdenmukaisuus ovat erittäin tärkeitä asioita, ja julkisessa hallinnossa olisikin mahdollisuuksien mukaan käytettävä yhtenäisiä järjestelmiä.
Ainutlaatuinen hanke
Ajatus julkishallinnon yhteisestä verkkotunnistautumisen ja -maksamisen alustasta lähti liikkeelle pääkaupunkiseudun kaupunkien aloitteesta. Työssä ovat olleet tiiviisti mukana myös Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta Juhta ja hallituksen tietoyhteiskuntaohjelma. Näiden lisäksi projektiin ovat osallistuneet valtiovarainministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.
Kun verkkotunnistautumisen ja -maksamisen tekniset perusratkaisut hoidetaan yhteistyössä, voivat kunnat ja valtion palveluntuottajat keskittyä entistä paremmin itse verkkopalveluiden tuottamiseen. Julkishallinnon verkkopalvelun käyttäjälle eli kansalaiselle yhdenmukaistaminen ja yhteistyö tarkoittavat entistä helpompaa palvelujen käyttöä, Valtioneuvosto hahmottaa.
Ainutlaatuiseksi hankeen tekee se, että yhteisessä hankinnassa on mukana poikkeuksellisen suuri määrä kuntia sekä valtionhallinto. Kuntasektorin ja valtionhallinnon näin laaja ja koko maan kattava yhteistyö on vielä harvinaista, mutta verkkotunnistautumis- ja -maksamis-hankkeesta saadut kokemukset antanevat hyvän pohjan tulevallekin yhteistyölle, jota niin Juhta kuin hallituksen tietoyhteiskuntaohjelma pyrkivät edistämään.
Neuvola-ajat ja kurssi-ilmoittautumiset netitse
Valtioneuvoston mukaan koko julkishallinnon tasoista yhteishankintaa ei nykyisen hankintalainsäädännön puitteissa ole mahdollista tehdä, mutta tarjouspyyntö ja hankintaprosessi hoidetaan kuitenkin yhtenä kokonaisuutena. Hansel Oy toimii kilpailutuksessa julkisista hankinnoista annetun lain tarkoittamana valtion yhteishankintayksikkönä. Se tulee solmimaan puitesopimuksen valitun toimittajan kanssa ja vastaa jatkossa sopimuksen ylläpidosta ja markkinoinnista valtion yksiköille.
Helsingin kaupungin hankintakeskus toimii puolestaan palvelun kilpailuttamisessa kuntia edustavana tahona saamiensa valtuutusten ja toimeksiantojen pohjalta. Hankkeessa mukana olevat kunnat ovat antaneet valtakirjan asiasta Helsingin kaupungille.
Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman yhtenä tavoitteena on kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien ja tietoyhteiskuntapalveluiden käytön tehostaminen. Nyt käynnistetyn hankinnan avulla valtio ja kunnat voivat tarjota kansalaisille yhä moninaisempia palveluita, jotka vaativat käyttäjän sähköistä tunnistamista.
Internetin kautta voi tulevaisuudessa palvelua hyväksikäyttäen vaikkapa varata ajan neuvolaan tai hammashoitoon, hankkia päivähoitopaikan tai ilmoittautua kansalaisopiston kursseille ja maksaa kurssimaksun jo ilmoittautumisen yhteydessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa
26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












