Eläke-Fennia ulkoistaa työasemansa ja lähiverkkonsa TeliaSoneralle
2.5.2005 12:43 TeliaSonera ottaa kokonaisvastuun Eläke-Fennian verkon käyttäjä- ja työasematuesta, työasemien ylläpidosta sekä lähiverkon valvonnasta, hallinnasta ja kehittämisestä. Palvelusopimus mahdollistaa työntekijöille kattavat service desk -tukipalvelut sekä joustavat, päätelaiteriippumattomat työskentelymahdollisuudet, osapuolet luottavat.
Asiakaslähtöistä työeläkepalvelua tarjoavalle Eläke-Fennialle ajantasainen tietotekniikkaympäristö on ollut avainkysymys jo toiminnan alusta alkaen. Tänä päivänä yhteistoimintaverkkoon kuuluu noin tuhat palvelupistettä ympäri maata ja vakuutusasioita hoidetaan monipuolisilla internet-ratkaisuilla.
Yhtiön päätoimitalossa Helsingissä työskentelyä helpottaa wlan-verkko, jonka avulla työntekijät voivat langattomasti kytkeytyä yrityksen sisäverkkoon ja internetiin.
Käyttäjät ottavat yhteyden yritysverkkoon yhä useammin myös kannettavalla tietokoneella tai matkapuhelimella toimiston ulkopuolella liikkuessaan. Lisäksi kolmanneksella henkilöstöstä on käytössään etätyön mahdollistavat kotilaajakaistayhteydet.
Kehitys käännekohdassa
Eläke-Fennian tietohallintojohtaja Sakari Kalske näkee nyt tehdyt tietotekniikkaympäristön ulkoistusratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaavana kehityspolkuna.
- Tuottaaksemme kilpailukykyisiä työeläkepalveluja asiakkaillemme, käytössämme on oltava kulloinkin tarkoituksenmukainen tietotekninen ympäristö ja tarvittavat tukipalvelut. Tietoliikenteen ja päätelaitteiden kehitys on nyt käännekohdassa, jossa verkon käyttäjien tarpeiden hoitaminen vaatii jatkossa isompia resursseja ja laajempaa osaamista.
- Näemme järkevänä luottaa tämän kokonaisuuden hallinnassa ja ajan tasalla pysymisessä osaavaan ja kehittämisvastuun kantavaan kumppaniin, Kalske kertoo.
Kalskeen mukaan liikkuvien työntekijöiden auttaminen ja tehostaminen on merkittävä lähiajan kehityssuunta. Esimerkiksi crm-järjestelmien on tulevaisuudessa oltava helposti ja turvallisesti käytettävissä päätelaitteesta riippumattomasti. Joustavan työskentelyn kasvu lisää tarvetta myös kattavammalle käyttäjätuelle.
- Yritysasiakkaille tarjottavat it-palvelut ovat merkittävä osa kasvustrategiaamme ja uskomme tämän palvelumarkkinan voimakkaaseen kehitykseen. Olemme panostaneet kattavaan palvelukokonaisuuteen, johon kuuluvat niin käyttäjien tukipalvelut kuin verkon valvonta-, ylläpito- ja tietoturvapalvelut. Soneran viestintäpalvelut yhdistyvät saumattomasti tähän kokonaisuuteen, sanoo TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja Esa Korvenmaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa
26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












