Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tänä vuonna 10,5 miljoonaa

It haukannut puolet terveyshankkeen valtionavustuksista

3.5.2005 08:02 Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt tänä vuonna terveydenhuollon tietotekniikkahankkeille valtionavustusta 10,5 miljoonaa euroa ja laboratorio- ja kuvantamishankkeisiin 1,2 miljoonaa euroa. It-hankkeiden osuus ministeriön myöntämistä kansallisen terveyshankkeen valtionavustuksista on yli puolet.

Kunnat ja kuntayhtymät sitoutuvat osaltaan vähintään samansuuruiseen rahoitukseen kuin sosiaali- ja terveysministeriö.

Kansallisesti rahoitettaviin merkittäviin terveydenhuollon tietotekniikkahankkeisiin tuli 44 hakemusta, ja haetun valtionavustuksen määrä oli noin 70 miljoonaa euroa.

Rahoituksella tuetaan järjestelmien kansallista integrointia sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemien linjausten ja teknisten määritysten mukaisesti.

Samalla vauhditetaan sähköisten potilaskertomusjärjestelmien käyttöönottoa ja kansallisten standardien toteuttamista järjestelmissä sekä tuetaan alueellista tietohallintoyhteistyötä ja valmistautumista kansalliseen sähköiseen arkistointiin.

Tiedot käyttöön yli organisaatiorajojen

Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on toteuttaa kansallisesti keskitetty terveydenhuollon sähköinen arkistointi.

Tavoitteena on, että vuoden 2007 loppuun mennessä potilastieto kirjataan sähköisesti yhdenmukaisesti ja että tiedot ovat potilaan suostumuksella käytettävissä yli organisaatiorajojen.

Aluehankkeet toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa yhteistyössä Stakesin, Suomen Kuntaliiton ja HL7 Finland ry:n kanssa. Kansallisten määritysten toimeenpanoa arvioidaan vuosittain katselmointimenettelyn avulla.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.