Eduskunta ennätti SP2:een
4.5.2005 14:11 Suomen eduskunta on päivittänyt Windows XP -työasemat uusimmalla Service Pack -päivityksellä. Yli miljoonaan suomalaiseen työasemaan tehty SP2-päivitys tähtää ennaltaehkäisevän tietoturvan ja työasemien käytettävyyden parantamiseen.
Eduskunnassa tietotekniset uudistukset pyritään tekemään siten, että ne haittaavat mahdollisimman vähän kansanedustajien toimintaa, ja laajamittaiset hankkeet pyritään toteuttamaan neljän vuoden välein. Vaalikauden aikana tehdään yleensä yksi merkittävämpi päivitysoperaatio. Eduskunta otti Windows XP -työasemat käyttöön ennen nykyisen eduskunnan toiminnan alkua vuonna 2003, ja vuoden 2005 alku oli sopiva välietappi työasemien Service Pack 2 -päivityksille, osapuolet kertovat.
Eduskunnan tietohallintotoimistossa ollaan tyytyväisiä SP2-päivitysprojektiin: loppukäyttäjän tasolla SP2:n vaikutukset voidaan havaita järjestelmien parempana vakautena ja käytettävyytenä, kun taas tietohallinnon näkökulmasta SP2:n katsotaan vähentävän ongelmien selvittelyä ja helpottavan muun muassa uusien sovellusten käyttöönottoa.
Urakka ennakoitua ongelmattomampi
SP2-päivityksen huolellinen suunnittelu, testaus ja pilotointi aloitettiin lokakuussa. Ennen päivityksen lopullista jakelua haluttiin varmistaa SP2:n yhteensopivuus käytössä olevien ohjelmistokombinaatioiden kanssa.
- Käytössämme on alle kymmenen erilaista järjestelmäkokoonpanoa ja parikymmentä operatiivista sovellusta. Pyydettyämme toimittajiltamme näkemystä ohjelmistojemme SP2-yhteensopivuuteen testasimme sovellukset myös itse. Kaikki ohjelmistot toimivat moitteetta, sovellussuunnittelija Jarkko Lommi eduskunnasta kertoo.
SP2-päivityksen jakelu toteutettiin Microsoft Systems Management Serverin (SMS) avulla, jonka kautta päivitettiin noin 900 työasemaa. Noin 500 kannettavaa tietokonetta päivitetään kevään aikana manuaalisesti.
- Informoituamme käyttäjiä etukäteen jakelimme SP2:n 80-prosenttisesti yhden viikonlopun aikana. Loput päivitykset hoidimme seuraavan viikon kuluessa. Jakelu sujui erinomaisesti; virheitä ilmeni vain 2-3 prosentissa päivityksistä. Harvat ongelmatilanteetkaan eivät liittyneet itse työasemiin, vaan muun muassa käyttäjien itse aiheuttamiin keskeytyksiin, Lommi muistelee.
Lommin mukaan päivityksen käyttöönotto oli ennakoitua nopeampaa ja ongelmattomampaa. Prosessia helpotti osaltaan vakioitu työasemaympäristö. Windows XP -työasemat ja Office XP -sovellukset toimivat ympäristössä, jonka palvelimet perustuvat lähinnä Windows 2000 Server -käyttöjärjestelmiin ja Active Directory -hakemistopalveluihin.
Service Pack 2:n on raportoitu aiheuttaneen erinäisiä ongelmia maailmalla. Esimerkiksi erään syksyisen selvityksen mukaan SP2 aiheuttaa ongelmia kymmenelle prosentille XP-koneista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa
26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












