Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuntien ajansäästö mahdollista kuukaudessa

Googlelta web-kiihdytin laajakaistaisille

6.5.2005 15:39 Google on julkaissut ilmaisen betaversion ohjelmistosta, joka yhtiön mukaan nopeuttaa internet-hakuja ja sivujen latautumista.

Web Accelerator toimii rinnan Internet Explorer - ja Firefox-selainten kanssa ja ohjaa kaikki haut ja sivupyynnöt Googlen palvelimien kautta.

Ohjelma hyödyntää sivutietojen säilytyksessä sekä käyttäjän konetta että Googlen palvelimia suorituskyvyn parantamiseksi.

InternetWeekin mukaan palvelua tarjotaan vain laajakaistaisille. Lisäksi se toimii ainoastaan Windows XP - ja Windows 2000 SP3+ -käyttöjärjestelmissä.

Pc:n tietojen pohjalta ohjelma esilataa sivuja mukautuen käyttäjän web-tottumuksiin. Palvelinten sivuinformaatio koostuu suositusta web-sisällöstä, joka pohjaa ohjelman kaikkien käyttäjien mieltymyksiin. Lisäksi Google pakkaa tietoja niiden vauhdittamiseksi selaimeen.

Google arvioi, että 20-30 tuntia viikossa surffaavat voivat Web Acceleratorin avulla säästää kahdesta kolmeen tuntia kuussa.

Mutta yksityisyyden varjelijat ovat jälleen liikkeellä, kuten on ollut asian laita Googlen erinäisten palvelujen kohdalla.

Pelkona on, että ihmisten tallennettuja selaintietoja voidaan vaatia käytettäväksi esimerkiksi poliisitutkimuksissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.