Tapiola: yksilöityä palvelua massaräätälöinnillä
25.5.2005 16:17 Tänään keskiviikkona järjestettiin Täsmäpalvelut liiketoiminnan tehostajana -seminaari Tapiola-ryhmän pääkonttorissa Espoossa. Seminaarissa keskusteltiin tehokkaasta ja yksilöllisestä palveluratkaisusta, palveluiden massaräätälöinnistä sekä tietotekniikasta näiden tehokkaan tuottamisen tukena.
Teknillisellä korkeakoululla aloitettiin vuonna 2003 Tekesin ja yhteistyöyritysten rahoittama hanke nimeltään Configurable Services on the Web eli ConSerWe. Hankkeessa kehitetään järjestelmällisesti olemassa olevista elementeistä asiakaskohtaisesti muunneltavia palveluja.
Tapiolan mukaan projektissa kehitetään myös tällaisten palvelujen asiakohtaista määrittelyä tukevaa tietotekniikkaa. Hankkeen tulosten uskotaan olevan sovellettavissa useille eri toimialoille.
ConSerWe-projektin esittelivät projektipäälliköt Juha Tiihonen ja Kaija-Stiina Paloheimo. Projektissa on ennen kaikkea kyse asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisestä.
- Tehtäessä systemaattisesti räätälöitäviä palveluja, on ymmärrettävä asiakkaan oikeat tarpeet ja vastattava niihin. Asiakkaalla ei esimerkiksi ole tarve ottaa yksittäistä vakuutusta vaan turvata elämäänsä, selvitti Tiihonen projektin lähtökohtia.
- Kunkin asiakkaan tarpeisiin halutaan tarjota sopivaa ratkaisua. Myynnin ja toimittamisen tehokkaaseen hallintaan tarvitaan edistynyttä tietojärjestelmätukea, Tiihonen jatkoi.
Älyä finanssipalvelujen myyntiin
Tilaisuuden pääpuhuja, itävaltalainen tohtori Alexander Felfernig, työskentelee tietojenkäsittelytieteiden laitoksella Klagenfurtin yliopistossa. Hän pureutui puheenvuorossaan finanssipalveluiden vuorovaikutteiseen myyntiin tietämyspohjaisten teknologioiden avulla.
Finanssipalveluja tarjoavilla yrityksillä on yleensä valikoima monimutkaisia tuotteita ja palveluja, joiden valikoimaa asiakas ei lähtökohtaisesti tunne läheskään täydellisesti. Felfernigin ratkaisu ongelmaan on muun muassa myyntiprosessia älykkäästi tukeva ohjelmisto. Felfernigin mukaan tietokoneohjelman käyttö pienentää asiakasneuvonnan työaikaa 30-50 prosenttia.
Tapiola hyödyntää hankkeen tuloksia
Asiakkaat vaativat yksilöllistä palvelua massatuotteen hinnalla. Tapiolan mukaan tähän näennäiseen ristiriitaan voidaan vastata massaräätälöinnillä, jolla pyritään tuottamaan asiakaskohtaisesti muunneltavia palveluja lähes massatuotannon tehokkuudella ja joka on niin tuottajan kuin asiakkaankin näkökulmasta kannattava vaihtoehto.
Massaräätälöinnin eduiksi voidaan myös laskea muun muassa asiakaslähtöisyys ja erottautuminen kilpailijoista, haasteiksi sen sijaan esimerkiksi standardituotetta pidempi toimitusaika ja asiakkaalta vaadittava suurempi vaiva hänen yksilöidessä tarpeitaan. ConSerWe-hanke tähtää siis myös räätälöityjen palveluiden tuotteistamisen helpottamiseen.
ConSerWe-hanketta voidaan hyödyntää esimerkiksi Turvantarkistuksessa, joka on Tapiolan näkyvin vastaus asiakkaiden yksilöllisen palvelun tarpeeseen: siinä käydään luottamuksellinen keskustelu asiakkaan vakuutusturvasta ja taloudellisesta tilanteesta. Myös Tapiola Pankin verkkopankkipalvelu hyödyntää hankkeen tuloksia.
Seuraavia askeleita Tapiolan palvelujen räätälöinnissä ovat muun muassa selkeiden ja helppokäyttöisten välineiden saanti, massaräätälöinnin kehittäminen ja itsepalveluvälineiden kehitystyö.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?
26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











