Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ostaa toimintoja yrityskolmikolta

Arditesin Symbian-taitamus vankistuu

30.5.2005 13:53 Ardites Oy on ostanut osan Eximia Software Consulting Oy:n, Icecom Oy:n ja Incode Oy:n liiketoiminnoista. Sopimuksen mukaan merkittävä osa kyseisten yritysten alihankintaliiketoiminnoista on siirretty Arditesille.

Kaupan myötä Arditesin henkilöstön lukumäärä kasvoi yli 50:een. Osapuolet eivät julkista kauppasummaa.

Ardites on Symbian-matkapuhelinohjelmistoihin sekä Symbian-koulutukseen keskittynyt ohjelmistotalo, joka tarjoaa ohjelmistosuunnittelupalveluita langattoman teknologian alalla. Edellisen vuoden liikevaihto oli noin 2,3 miljoonaa euroa, ja toimitusjohtaja Mika Ruostesuo laskee tämän kaupan kasvattavan sekä yrityksen liikevaihtoa että tulosta huomattavasti.

Firma arvioi pystyvänsä nyt tarjoamaan asiakkailleen yhä laajempia toimituskokonaisuuksia. Vanhoina työntekijöinä Arditesin palvelukseen tulevat henkilöt ovat jo pidemmän ajan olleet mukana Arditesin asiakasprojekteissa.

Kaupan myötä kasvanut asiantuntijoiden joukko on myös myyneiden yhtiöiden käytettävissä, mikä osaltaan vahvistaa näiden yritysten tuotekehitystä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla

10.02.2009 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.

.