Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Britannian puheenjohtajuuskaudella

Teletunnistetietojen tallentamiskustannuksia selvitetään lisää

Ministeri Rajamäki korostaa, että kustannukset eivät saa nousta kohtuuttomiksi

3.6.2005 08:02 EU:n oikeus- ja sisäasiainministerit sopivat eilen kokouksessaan Luxemburgissa, että muun muassa teletunnistetietojen tallentamisvelvoitteesta aiheutuvat kustannukset ja tietosuojakysymykset selvitetään tarkemmin heinäkuun alussa alkavalla Ison-Britannian puheenjohtajuuskaudella.

Ministerit sopivat lähestymistavasta, jolla puitepäätöksen käsittelyä jatketaan.

- Suomi tukee ehdottomasti kaikkia toimenpiteitä, joilla pyritään torjumaan ja ennalta estämään rikollisuutta. Keinojen on kuitenkin oltava toteuttamiskelpoisia ja ne eivät saa aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, totesi sisäasiainministeri Kari Rajamäki kokouksessa.

Rajamäen mukaan Suomessa on arvioitu, että teletunnistetietojen tallentamisvelvoite erityisesti Internetin osalta aiheuttaisi vuositasolla vähintään 250 miljoonan euron lisäkustannukset valtiolle. Siksi erityisesti uusista järjestelmistä syntyvien kustannusten selvittäminen Ison-Britannian puheenjohtajuuskaudella on tarpeen, korosti ministeri.

Rajamäki lähetti alkuviikosta ministerikollegoilleen kirjeen, jossa hän kiinnitti huomiota neuvostossa tänään käsiteltävän ehdotuksen kustannusvaikutuksiin.

Useissa jäsenvaltioissa operaattorit maksavat

EU:n sisäasiainministerit keskustelivat teletunnistetietojen säilyttämiseen liittyvästä puitepäätösesityksestä. Keskustelussa pohdittiin muun muassa sitä, mitä kiinteässä verkossa ja matkaviestin- ja Internet-verkossa kulkevia tietoja teleoperaattoreiden tulisi säilyttää ja kuinka kauan.

Useimmissa jäsenvaltioissa teleoperaattorit maksavat tietojen tallentamisesta aiheutuvat kustannukset. Suomessa kustannukset jäisivät nykyisten säännösten mukaan pääasiassa valtion maksettavaksi.

Komissio on ilmoittanut tekevänsä oman säädösehdotuksensa heinäkuun 2005 loppuun mennessä. Euroopan parlamentin lopullista lausuntoa ei ole vielä saatu. Parlamentin valiokunnissa on esitetty samanlaisia kustannuksiin liittyviä huolia kuin Suomessakin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.