Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Raha ratkaisee

Kiinalainen siruyhtiö ratkoo laiteinvestointeja

6.6.2005 14:02 Kiinalainen puolijohdevalmistaja Semiconductor Manufacturing International Corp. eli SMIC päättää syksyllä yhteensä 750 miljoonan dollarin arvoisista laiteinvestoinneista. Applied Materials Inc:ltä hankittavien koneiden kohtalon ratkaisee rahoituksen onnistuminen. Applied edellyttää USA:n valtion takuita toimituksilleen.

Uudet koneet aiotaan asentaa Semiconductorin Pekingissä sijaitsevaan, Fab 5-nimiseen tuotantolaitokseen. Fab 5 tuottaa 12 tuuman piikiekkoja.

Shanghaissa päämajaansa pitävä SMIC avaa Pekingin uuden tehtaan vuoden 2006 alussa, toimitusjohtaja Marco Mora sanoo Bloombergille.

Koneiden ja laitteiden rahoitus on kuitenkin yhä täysin levällään. Amerikkalainen ulkomaankauppaa rahoittava U.S. Export-Import Bank pani kiinalaisyhtiön lainahakemuksen hyllylle kevään korvalla, Semiconductorin pääjohtaja Richard Chang kertoi maaliskuussa.

Kalifornialainen Applied Materials on edellyttänyt Kiinaan suuntautuvan viennin rahoitukselle USA:n hallituksen takuita, sillä Semiconductor on keräillyt ympärilleen syndikaattia lainan takaisinmaksamiseksi.

- Lainahakemuksemme on tällä hetkellä pattitilanteessa, Marco Mora toteaa. Hän toivoo lainapäätökseen vauhtia heinäkuussa, kun U.S. Export-Import Bank saa uuden pääjohtajan.

Moran mukaan rahoituksen ongelmat ovat jo aiheuttaneet sen, että Semiconductor on joutunut supistamaan alkuperäistä, 1,2 miljardin dollarin arvoista laiteinvestointiaan.

Pankin nykyinen pääjohtaja Philip Merrill pani kiinalaislainan jäihin senaattori Michael Crapon ankaran lobbauksen jälkeen. Crapo edustaa amerikkalaisen siruyhtiön Micron Technologyn kotivaltiota Idahoa.

Semiconductor laajentaa tuotantoaan

Kaikesta huolimatta Semiconductor Manufacturing kiihdyttää tuotantoaan muissakin tehtaissaan. Yhtiö on saanut 11 kiinalaiselta pankilta 600 miljoonan dollarin lainan, jonka yhtiö käyttää Fab 4- ja Fab 6-tehtaidensa kapasiteetin kohentamiseen.

Fab 4 toimii nyt täydellä kapasiteetilla ja tuottaa 7 000 kappaletta 12-tuuman piikiekkoja kuukaudessa.

Semiconductorilla on myös jalka oven välissä japanilaisen Elpida Memoryn suuntaan. Moran mukaan kaupat ratkeavat heinäkuussa. Hitachin ja NEC:n yhteisyritys Elpida edellyttää toimittajiltaan tiukkoja laadunvarmennusohjelmia ja tuotannon sertifiointia.

Semiconductorilla on kauppoja tiedossa myös Texas Instrumentsin kanssa. Merkittävimpiin asiakkaisiin lukeutuu saksalainen Infineon Technologies AG.

Moran mukaan yhtiön toimitukset kasvavat kuluvalla neljänneksellä 16-18 prosenttia. Varsinkin kuluttajatuotteissa käytettyjen sirujen kysyntä on nousussa.

Semiconductor Manufacturingin ja yleensä kiinalaisen siruteollisuuden eteneminen huolestuttaa Taiwania. Taipein hallitus yrittää estellä korkean teknologian vientiä mantereelle, sillä hallitus pelkää kommunistikiinalaisten varastavan ensin teknologian ja vievän sitä kautta työpaikat saarelta.

iSupplin mukaan maailman puolijohdemarkkinat kasvavat tänä vuonna 6,1 prosenttia 240,6 miljardiin dollariin. Vielä joulukuussa tutkimuslaitos odotti tälle vuodelle 4,7 prosentin kasvua.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.