Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Macromedia liittyy Eclipse-säätiöön

Seuraavan sukupolven rikkaat internet-ohjelmistot kehitetään avoimella pohjalla

8.6.2005 11:14 Macromedia on ilmoittanut, että sen seuraavan sukupolven rikkaiden internet-ohjelmien kehitysympäristö perustuu alunperin IBM:n kehittämään, sittemmin avoimeksi lähdekoodiksi lisensoituun Eclipse-kehitysympäristöön. Lisäksi Macromedia on ilmoittanut seuraavan Flash Playerin olevan beta-vaiheessa ja ladattavissa tämän vuoden aikana.

Yhtiö suunnittelee juuri julkistamansa Flash Platformin toimivan siten, että Eclipse-pohjaisella kehitysympäristöllä voi hyödyntää Macromedian yrityksille suunnattua Flex-kehitysalustaa. Flash-animaatioiden tekemiseen käytetään tällöin esimerkiksi Flash MX -ohjelmistoa. Tällä hetkellä Flexiä käyttää yli kolmesataa yritysasiakasta, joihin kuuluu muun muassa NEC ja SAP.

- Eclipse-säätiön tavoite on ollut hoivata avoimen lähdekoodin yhteisöä, joka palvelee kaupallisten valmistajien tarpeita ja tuo Eclipse-teknologian suuremman käyttäjäkunnan ulottuville. Macromedia tavoittaa paljon kehittäjiä ja sen huomattava työkalukehitysosaaminen auttaa varmasti viemään Eclipse-yhteisön tavoitteita eteenpäin, kertoo Eclipse-säätiön johtaja Mike Milinkovich.

Eclipse-säätiöön kuuluu jo ennestään muun muassa BEA, IBM, Novell ja SAP.

Flash Player kehittyy

Flash Platform tuo flash-animaatioiden katsomiseen tarkoitettun, Maelstrom-koodinimellä tunnettuun Flash Playeriin uusia kuvatehosteita, uuden videokuvan pakkauksen, tekstin luettavuuden parannuksia, tiedoston lähetys- ja lataustuen, parannettuja tietoturvaominaisuuksia sekä paremman tuen monimutkaisille kielille ja merkistöille.

- Flash on kasvanut Flash Platformin myötä tarjoten seuraavan sukupolven käyttäjäystävällisyyden asiakkaille, jotka kehittävät vuorovaikutteista sisältöä, ohjelmia ja viestintäratkaisuja päätelaite-, käyttöjärjestelmä- ja selainriippumattomasti. Flash Platform on tukeva pohja käyttäjäkokemusten tarjoamiseen ja se täydentää täydellisesti olemassaolevia yritysinfrastruktuureja ja palvelinteknologioita kuten J2EE ja .NET, hehkuttaa Kevin Lynch, Macromedian pääohjelmistoarkkitehti.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.