VTT verestää paikkatietojen käyttöä
8.6.2005 13:39 VTT ja paikkatietojärjestelmien toimittaja Esri tiivistävät yhteistyötään Suomessa. Tavoitteena on paikkatietoteknologiaa hyväksikäyttävien sovellusten ja palvelujen kehittäminen sekä paikkatietojen käytön tehostaminen yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Yhteistyön myötä VTT:n tutkimusyksiköt pääsevät käyttämään tutkimuksessaan ja tuotekehityksessään Esrin ohjelmistoja ja teknologiaa.
Paikkatietojärjestelmän ydin on paikkaan sidottava tieto, johon liitetään tietoa muista järjestelmistä. Analysoimalla ja visualisoimalla tällaista tietoa pystytään tuottamaan sisältöä esimerkiksi päätöksenteon tueksi tai uutta tietoa edelleen jatkojalostettavaksi.
Järjestelmän pohjatietoa ovat muun muassa asiakkaiden ja yritysten osoitetiedot, tieverkko- ja liikennetiedot, väestötiedot, rekisterit sekä ympäristö- ja kaavoitustiedot. Paikkatietotoiminnallisuuksia voidaan myös liittää olemassa oleviin tietojärjestelmiin, VTT ja Esri kertovat.
Toiminnallisuutta nykyjärjestelmiin
VTT:llä on tarve tehostaa paikkatietojen soveltamista tutkimuksessaan ja kehittää paikkatietoteknologiaa hyödyntäviä palveluja. Esri puolestaan tarjoaa ratkaisuja esimerkiksi rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tarpeisiin.
Esrin ArcGIS-ohjelmistoperhe paikkatiedon käsittelyyn tarjoaa ratkaisuja työasemiin, palvelimiin, mobiililaitteisiin sekä komponenteiksi esimerkiksi toiminnanohjausjärjestelmiin.
Lisäksi yhtiön teknologia mahdollistaa sovelluskehityksen eri ohjelmistoalustoille ja toimintaympäristöihin. Näin teknologian käyttöönotto myös tukee VTT:n uudistunutta, osaamisklustereihin ja -keskuksiin perustuvaa organisaatiomallia.
- VTT:n yhtenä merkittävänä tutkimuskohteena on sijaintitietoihin liittyvien analyysimenetelmien kehittäminen ja niiden hyötykäytön laaja-alainen edistäminen. Sovelluskohteitamme ovat esimerkiksi satelliittikuviin perustuva metsävarojen arviointi, paikkatietoihin perustuvat päivittäin vaihtuvien kuljetusten optimointijärjestelmät ja yhdyskuntasuunnittelu, kertoo VTT Tietotekniikan professori Seppo Linnainmaa.
- Yhteistyö VTT:n kanssa mahdollistaa paikkatietoa hyödyntävien sovellusten kehittämisen ja paikkatietotoiminnallisuuksien liittämisen olemassa oleviin järjestelmiin. Näin voidaan tarjota paikkatietoa hyödyntäviä ratkaisuja entistä laajemmin eri käyttötarpeisiin, kommentoi Esri Finlandin toimitusjohtaja Veli-Matti Kiviranta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











