Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EU:n sitkeys peri voiton

Windows ilman Media Playeriä tulee 15.6

8.6.2005 20:12 Maailman suurin ohjelmistotalo Microsoft taipui vihdoin Euroopan komission vaatimuksiin amerikkalaisyhtiön määräävän markkina-aseman purkamiseksi. Microsoft alkaa 15. kesäkuuta tarjota Windows -käyttöjärjestelmänsä versiota ilman kiisteltyä Media Player -toimintoa, yhtiö kertoi keskiviikkona.

Microsoftin keskiviikkona antaman tiedotteen mukaan Windows -tuotteet tulevat tietokonevalmistajien saataville ilman Media Player -soitinta kesäkuun puolivälissä. Versiot ovat saatavilla englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi ja espanjaksi.

Muut jakelukanavat kuten ohjelmistolisenssien vähittäis- ja tukkukauppiaat saavat tuotteensa heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Päätös panee pisteen Microsoftin ja EU:n komission vuosia kestäneelle kädenväännölle Windows Media Playeristä. Nyt muut tietokonevalmistajat voivat valita Microsoftin tuotteiden lisäksi kilpailijoiden kuten RealNetworksin tai Applen ohjelmistoja laitteisiinsa.

Jupakkahan eteni jo niin pitkälle, että EU:n komissio määräsi Microsoftille 497 miljoonan dollarin sakon epäreilusta kilpailusta. Edelleen komissio velvoitti Microsoftin jakamaan informaatiota muiden kanssa palvelimistaan eli tekemään ne yhteensopiviksi kilpailijoiden koneiden kanssa.

Lisäksi Microsoftia uhkasivat viiden miljoonan dollarin sakot jokaiselta päivältä, jolloin kiista jatkuisi. Sakkojen piti alkaa juosta alkoi kesäkuun 1. päivänä.

Microsoft on aiemmin uhannut valittaa EY-tuomioistuimeen komissiolta saamansa kohtelun vuoksi. Keskiviikon tiedotteessaan Microsoft ei käsittele valitusasiaa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.