Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alkurahoitus nousee puoleen miljoonaan euroon

Tekes rahoittamaan simulointi- ja optimointitutkimusta

4.7.2005 11:31 Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan laskennallisten menetelmien ja optimoinnin scoma-hanke (scientific computing and optimization in multidiscipline applications) on saanut alkurahoituksen Tekesin masi-teknologiaohjelmasta.

Scoman tavoitteena on kehittää uusia simulointi- ja optimointimenetelmiä, joilla voidaan aikaisempaa nopeammin ja luotettavammin mallintaa ja optimoida uusia tuotteita ja tuotekonsepteja, tehostaa tuotantoprosessia sekä kehittää asiakkuudenhallinnan työkaluja.

Tutkimushanketta varten tavoitteena on kerätä noin kaksi miljoonaa euroa seuraaviksi viideksi vuodeksi. Tekesin lisäksi hanketta rahoittaa muun muassa Suomen Akatemia. Yrityskumppaneina hankkeessa toimii muun muassa Metso Pager, Moventas, Patria, ABB ja TeliaSonera.

- Ohjelmaan tullaan liittämään myös tutkimusyhteistyö johtavien yhdysvaltalaisten yliopistojen MIT:n, Berkeleyn ja Stanfordin kanssa, kertoo tutkimusohjelman johtaja professori Pekka Neittaanmäki.

- Yhteisten tutkimushankkeitten käynnistyminen avaa uusia mahdollisuuksia jyväskyläläisopiskelijoille ja -tutkijoille sekä mukana oleville yrityksille. Uskon, että jo ensi vuonna ensimmäiset informaatioteknologian tiedekunnan jatko-opiskelijat saavat mahdollisuuden suorittaa osan tohtorintutkintoon tähtäävistä opinnoistaan ja tutkimuksestaan näissä huippuyliopistoissa, jatkaa Neittaanmäki.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.