Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Laillisia latauksia varten"

Bittorrent saapui Operaan

7.7.2005 11:53 Opera on julkaissut esittelyversion Bittorrent-tiedostonsiirtoa tukevasta selaimestaan. Yhtiö levittää jatkossa uusia selainversiota torrentteina.

Opera Bittorrent 8.0.2 on julkaistu niin kutsuttuna technical preview -versiona Windowsille, Linuxille ja Macille. Operan mukaan selaimen avulla käyttäjä voi käyttää vertaisverkkoa selaimensa avulla ilman erillistä asiakasohjelmaa.

Opera kertoo tajunneensa Bittorrentin hyödyt aiemmin tänä vuonna kun yhtiö julkaisi selaimensa version 8:n. Huima suosio kaatoi hetkeksi latauspalvelun.

- Käyttäjillä pitää olla vaihtoehtoinen lataustapa, kehitysjohtaja Christen Krogh sanoo.

Kroghin mukaan Bittorrent-tekniikka on ollut yhtiön mielenkiinnon kohteena jo yli vuoden ajan. Opera selaimen virallisen version voi jatkossa ladata torrentina.

Opera sanoo toivovansa, että selainta käytetään laillisten ohjelmistojen, kuten linux-jakeluiden ja pelien demo-versioiden, latausta varten.

Yhtiön tempausta tuskin otetaan lämmöllä vastaan elokuvateollisuuden MPAA-järjestössä, joka viime aikoina on ponnistellut Bittorrent-sivustojen sulkemiseksi. Oslon pörssissä listatun yhtiön ilmeinen tuki tekniikalle on kuitenkin omiaan lisäämään sen uskottavuutta myös luvallisen tiedostonvaihdon välineenä.

Bittorrent-järjestelmässä tiedostojen lataus aloitetaan lataamalla .torrent-metatietotiedosto, joka kertoo Torrent-asiakasohjelmalle mitä ja mistä ladata. Varsinainen tiedosto on hajautettu useille jäsenille, joiden välistä liikennettä ohjataan tracker-palvelimella.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea

10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.

.