Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Nimellä halutaan ilmaista selkeyttä"

Longhorn ristittiin Windows Vistaksi

25.7.2005 08:35 Microsoft on antanut tulevan, työnimeä Longhorn kantaneen käyttöjärjestelmänsä nimeksi Windows Vistan. Ohjelmajätti lupaa järjestelmän muun muassa parantavan tietoturvaa, grafiikkaa ja Webin käyttöä.

Tutkimusyhtiö Directions on Microsoftin analyytikko Rob Helm uskoo, että Windows Vistan mahdollisuudet nousta nopeasti suosioon ovat parhaat kuluttajamarkkinoilla.

Windows-tuotekehityksen johtaja Brad Goldberg kertoi uutistoimisto Reutersille, että Windows Vista -nimellä halutaan kuvata selkeyttä. Goldberg lupaa, että lisätietoja Vistasta julkaistaan Microsoftin kehittäjäkonferenssissa syyskuussa. Testiversio on tulossa 3. elokuuta ja täysversio ensi vuoden jälkipuolella.

Windows Vistan yhdessä muiden uusien tuotteiden kuten uuden Officen, tietokannan ja Xbox 360 -pelikonsolin kanssa odotetaan nostavan Microsoftin liikevaihdon kasvuprosentin jälleen kaksinumeroiseksi. Viime torstaina yhtiö kertoi viime vuosineljänneksen liikevaihtonsa kasvaneen viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna kahdeksan prosenttia, joka on Microsoftin vuonna 1986 alkaneen pörssitaipaleen pienin kasvuluku.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.